Microsoft avaa kisan kehittäjistä mobiilikauppaansa

Mobile Marketplace -rekisteröinti avautui kehittäjille
Microsoft avaa kisan kehittäjistä mobiilikauppaansa Windows Mobile -katalogi esittelee jo alustalle tarjottavia ohjelmia, jotka voi ostaa eri kauppojen kautta. Microsoft haluaa vauhdittaa softalatauksia Applen tapaan omalla markkinapaikallaan.

Ohjelmistojen merkitys älypuhelimissa kasvaa. Applen App Storen valtava suosio, kymmenet tuhannet ohjelmat ja yli miljardi latausta sekä myös toiminnassa oleva Googlen Android Market ovat pistäneet kilpailijoihin vauhtia. Nokia aikoo avata Ovi-kauppansa jo ensi kuussa, ja Microsoft omansa syyskuussa. Microsoft kutsuu jo kehittäjiä mukaan lähettämään tuotoksensa hyväksyttäväksi.

Ohjelmistoyhtiö on julkaissut Windows Mobile Marketplace -palvelussaan ehdot ja vaatimukset Windows Mobile -ohjelmille. Palvelu maksaa 99 dollaria vuodessa, mikä oikeuttaa viiden ohjelman lähettämiseen vuosittain. Rekisteröityneet oppilaitokset voivat hakea maksuttomaan Dreamspark-ohjelmaan.

Tässä vaiheessa rekisteröityminen vaatii vat- eli arvonlisäverotunnuksen, ja käyttäjän pitää edustaa yritystä. Vaatimus on herättänyt paljon arvostelua, ja Microsoftin mukaan mukaan pääsee myös kuka tahansa yksityishenkilö. Rekisteröinti on alkuvaiheessa avoinna 29 maassa, mukaan lukien Suomessa.

-Vuosittaisen maksun lisäksi Windows Mobile Marketplace vaatii Windows Live -tunnuksen. Palvelu on suunnattu Windows Mobile 6.5 -puhelimille, joita odotetaan markkinoille syyskuusta alkaen. Osa nykyisistä vanhemmista Windows 6 -puhelimista saanee päivityksen.

Tulonjakomalli muistuttaa kilpailijoita

Microsoft lupaa, että kehittäjille jää 70 prosenttia myytyjen ohjelmien hinnasta verojen jälkeen. Microsoft on julkaissut tärkeimmistä ehdoista kysymys- ja vastauslistan.

Tuottoja jaetaan siis suunnilleen samaan tapaan kuin Applen, Googlen ja Nokian nykyisissä ja tulevissa kaupoissa, vaikkakin osuudet vaihtelevat.

Ohjelmistoyhtiö rohkaisee kehittäjiä rekisteröitymään ajoissa, jotta tuotokset ehditään tarkistaa ja hyväksyä palvelun avautumiseen mennessä. Suomen Microsoftissa Windows Mobile -liiketoiminnasta vastaava Vesa-Matti Paananen sanoo, että kauppa avaa suuria mahdollisuuksia myös suomalaisille yrittäjille saada ohjelmansa kansainvälisille markkinoille.

Windows Mobilen markkinaosuus on vaihdellut vuosineljänneksestä riippuen 5–12 prosentin välillä. Microsoft taas kehuu, että 20 miljoonaa viime vuonna toimitettua Windows Mobile -laitetta tarkoittavat otollista pohjaa softakehittäjille. Nähtäväksi tietenkin jää, miten nopeasti uusi 6.5-alustaverso yleistyy.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös