Microsoft Zune -soittimien myynti romahti pahasti
Microsoft yrittää kilpailla Applen Ipodien kanssa kannettavissa musiikkisoittimissa, mutta yhä kehnommalla menestyksellä. Loppuvuonna Zune-soittimien myynti romahti 54 prosenttia, eli alle puoleen toissa vuoden lopusta. Ipodien rinnalla Zune-myynti on enää minimaalista. Microsoft puolustautuu ja vakuuttaa, ettei Zunea hylätä.
Zunen myynninlasku vaikuttaa kovalta, mutta Microsoft arvioi tilanteen olevan odotetun mukainen. Yhtiön mukaan myynnin laskuun on aivan luonnollisia syitä.
Kokonaistilanne ei kuitenkaan näytä Zunelle hyvältä. Applen Ipodit jyräävät joka puolella maailmaa. Rahassa laskettuna Ipod-soittimia myytiin vuoden viimeisellä neljänneksellä noin 2,5 miljardia euron edestä, kun taas Microsoft sai kaupaksi Zune-soittimia alle 80 miljoonalla eurolla.
Syitä romahdukseen on useita
Microsoft selittää, että finanssikriisi ensinnäkin aiheutti laitemyynnin laskun kokonaisuutena. Myös Applen Ipod-soittimien myynti oli rahassa mitattuna 16 prosentin laskussa viime vuoteen nähden.
Microsoftiin lasku iski erityisen pahasti, sillä Zune-soittimia myydään pääasiassa Pohjois-Amerikassa. Siellä finanssikriisin vaikutukset ovat olleet jyrkimmät. Applen Ipodeja myydään maailmanlaajuisesti, mikä jossain määrin tasaa vaihteluja.
Microsoft vetoaa myös siihen, että toisin kuin edellisvuonna, yhtiöllä ei ollut myynnissä uutuusmalleja.
Microsoft aikoo edelleen panostaa Zune-soittimiin. Yhtiö lupaa uudet mallit myyntiin tänä vuonna.








