Microsoftilta yksi turvapäivitys – Oraclelta hurjat 41 paikkausta
Microsoft julkaisee tiistaina vuoden ensimmäiset turvapäivitykset, ja samaan aikaan tulevat myös Oraclen turvapäivitykset. Paikkaustilanne on vain todella erilainen. Microsoftilta tulee vain yksi korjauspaketti Windowsiin. Oracle sen sijaan julkaisee 41 korjausta, jotka vaikuttavat satoihin Oraclen ohjelmistoihin.
Päivityksistä kertoo myös Cert-fi. Sen mukaan Microsoft julkaisee tiistaina 13. tammikuuta yhden kriittiseksi luokitellun päivityksen, joka koskee Windowsin kaikkia tuettuja käyttöjärjestelmäversioita.
Microsoftin alustavan tiedotteen mukaan haavoittuvuus mahdollistaa komentojen mielivaltaisen suorittamisen uhrikoneessa verkon kautta – eli kyseessä on kriittinen turvaongelma. Päivitys vaatii järjestelmän uudelleenkäynnistyksen.
Oraclelta 41 korjausta satoihin tuotteisiin
Microsoft julkaisee päivityksiä kerran kuussa. Oraclella päivityksiä tulee vain neljä kertaa vuodessa. Myös Oracle julkaisee vuoden ensimmäisen pakettinsa tiistaina.
Oraclen etukäteistiedotteen mukaan päivityspaketti sisältää 41 tietoturvapäivitystä.
Oraclen mukaan korjaukset koskevat satoja Oraclen tuotteita, joten päivitystarve on hyvin laaja. Cert-fin mukaan osa päivityksistä on pisteytetty korkeimmalla mahdollisella CVSS-pisteytyksellä (10,0). Cert-fi suosittelee päivittämään haavoittuvat ohjelmistot heti päivitysten tultua saataville.








