Microsoftin Bing-hakukoneen nousu jatkuu

Alkuinnostus on vain kasvanut
Microsoftin Bing-hakukoneen nousu jatkuu

Microsoft on jo vuosia yrittänyt kääntää menestystään netin hakukoneissa, mutta vaisulla menestyksellä. Nyt Microsoft näyttää onnistuneen Bing-hakukoneella. Alkukiinnostus lupasi Bingille hyvää, ja jatko näyttää vielä paremmalta.

Tutkimusyhtiö Comscore kertoo, että Bing-hakukoneen käyttöosuudet ovat entisestään nousseet. Microsoft julkaisi Bing-hakukoneen kesäkuun alussa. Yhtiön markkinaosuus Yhdysvaltojen hauista oli ennen julkaisua noin 9,1 prosenttia. Bing nosti luvun heti 11,3 prosenttiin.

Microsoftin osuus kasvoi hetkessä kolmanneksella

Alkuinnostus ei laantunut, vaan sai päinvastoin ihmiset käyttämään entistä enemmän Bingiä. Comscoren mukaan seuraavalla viikolla lukemat olivat jo 12,1 prosenttia.

Kaikista käyttäjistä 13,7 prosenttia käytti Microsoftin hakua ennen Bingiä. Nyt käyttömäärä on noussut 16,7 prosenttiin, ja suunta on tässäkin ollut nousujohteinen.

Bingin jatkuvaa menestystä on tietysti hyvin vaikea arvioida parin viikon luvuista. Comscore kuitenkin kehuu, että käyttäjät tuntuvat suhtautuvan Bing-hakukoneeseen selvästi myönteisesti. Microsoftin osuus on toki edelleen pieni verrattuna Googleen (yli 60 prosenttia) ja Yahoo-hakukoneeseen (noin 20 prosenttia).

Tagit: Bing, Haku
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös