Miehet nettikauppojen renkaidenpotkijoita

Ostaminen yhä arkisempaa ja monipuolisempaa
Miehet nettikauppojen renkaidenpotkijoita

Miehet ja nuoret käyttävät huomattavasti enemmän aikaa verkkokaupoissa hintojen ja tuotetietojen penkomiseen kuin naiset ja iäkkäämmät netinkäyttäjät. Mutta naiset tekevät kuitenkin ostoksia yhtä usein kuin miehetkin, osoittaa verkkokauppapalveluja ja -ohjelmistoja tuottavan Smilehousen tutkimus.

Tutkimuksen mukaan lähes kaikki nettiä käyttävistä kuluttajista on joskus asioinut verkkokaupassa ja noin 80 prosenttia asioi niissä säännöllisesti – joko ostamassa, etsimässä tuotetietoja tai tekemässä hintavertailuja.

Yleisemmin ostoskoriin kertyy kirjoja ja lehtiä. Seuraavaksi suosituimpia ovat pääsyliput, matkailupalvelut, vaatteet ja kengät, musiikki, elokuvat ja pelit sekä tietokoneet, kodinkoneet ja kulutuselektroniikka.

Hinta tärkeä, kotimaisuus ei

Tärkein ostopäätöksen syntyyn vaikuttava tekijä verkkokaupassa on tutkimuksen mukaan hinta. Muiksi tärkeiksi ostopäätökseen verkkokaupassa vaikuttaviksi tekijöiksi vastaajat nostivat toimituskulut ja toimitusajan.

Sen sijaan vain joka neljäs vastaaja pitää kaupan kotimaisuutta tärkeänä ostamiseen vaikuttavana tekijänä.

Verkkokaupan maksutavoista verkkopankin kokee mieluisammaksi vaihtoehdoksi 44 % vastaajista. Mieluisiksi maksutavoiksi koetaan myös laskulla maksaminen ja luottokortti. Muiden maksutapojen, joihin kuuluu esimerkiksi Paypal, suosio on suomalaisten verkko-ostajien keskuudessa vain alle kahden prosentin luokkaa.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös