Ministeri Wallin: tv-maksua korotettava

Hallitus päättää asiasta lähikuukausina
Ministeri Wallin: tv-maksua korotettava Kulttuuriministeri Stefan Wallin haluaa uusia korotuksia tv-maksuun.

Televisiomaksua on korotettava taas vuosina 2010 ja 2011 Yleisradion julkisen palvelun tehtävän turvaamiseksi, linjasi kulttuuriministeri Stefan Wallin (r) viikonloppuna. Hänen mielestään korotuksia tarvitaan, jotta Yleisradio ei joudu leikkaamaan toimintaansa.

Wallin sanoi Ylen uutisille olevansa huolestunut yhtiön ulkomaan kirjeenvaihtajien verkoston tulevaisuudesta. Taustalla on tiettävästi erityisesti ruotsinkielisen Moskovan-kirjeenvaihtajan tehtävän mahdollinen lopettaminen. Kielikysymys on erityisen herkkä Wallinin johtamalle Ruotsalaiselle kansanpuolueelle (Rkp).

Kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) johtama työryhmä ehdotti Ylen rahoituksen uudistamista kaikilta kotitalouksilta perittäväksi mediamaksuksi, mutta viestintäministeri Suvi Lindén siirsi uudistuksen vuodesta 2011 vuodella eteenpäin seuraavalla hallitukselle asian herättämien kiistojen vuoksi.

Yle-maksuksi ehdotettiin alkuun 175 euroa, kun nykyinen tv-maksu on 224 euroa. Pienempi summa riittäisi alkuun, koska kaikilta kotitalouksilta perittävästä maksusta ei voisi luistaa pois. Maksua on arvosteltu siitä, että se kohtelee väärin pienituloisia. Kaupalliset mediayhtiöt taas vastustavat Ylen aikeita laajentaa sisältöjään voimakkaasti netissä.

Liikenne- ja viestintäministeriön mukaan päätökset olisi tehtävä tänä syksynä, jos uudenlainen Yle-maksu halutaan voimaan jo vuonna 2011.

Pääministeri Matti Vanhanen (kesk) sanoi sunnuntaina Yle Radio Suomen pääministerin haastattelutunnilla hallituksen ottavan nopeasti kantaa Yleisradion rahoitukseen. Vanhasen mukaan Yleisradion lähivuosien rahoituksesta päätetään kuukauden tai parin sisällä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös