Mobiili-tv:lle vauhtia 2,4 miljoonalla

Axel sai rahoitukselleen jatkoa
Mobiili-tv:lle vauhtia 2,4 miljoonalla

Mobiiliin televisioteknologiaan erikoistunut suomalainen ohjelmistoyhtiö Axel Technologies on saanut yhteensä 2,4 miljoonan euron jatkosijoituksen kasvuun ja kansainvälistymiseen. Sen tuotteille etsitään pääsyä etenkin Aasian kasvaville markkinoille.

"Taiwan, Etelä-Korea ja Kiina ovat mobiili-tv:n kannalta keskeisiä alueita tällä hetkellä. Markkina kasvaa alueella nopeimmin ja suuri osa laitevalmistajista toimii siellä. Uudella pääomalla vahvistamme myyntiämme ja uuden multistandardi-strategian mukaista tuotekehitystämme", Axel Technologiesin toimitusjohtaja Petri Kalske kertoo.

Axelin mukaan sen mobiili-tv-ratkaisu tukee kaikkia tärkeimpiä käytössä olevia standardeja ja tuo sujuvatoimisen käyttöliittymän myös halvempiin laitteisiin. Juuri edullisempien ja kaikkialla toimivien laitteiden puute on merkittävästi hidastanut mobiili-tv:n kehitystä.

2,4 miljoonan euron sijoituksen takana olivat pääosin Nexit Ventures ja Suomen Teollisuussijoitus , jotka ovat sijoittaneet Axelin liiketoiminnan kehitykseen myös aiemmin. Samalla Axelin pienomistajat muuttivat aiempia lainojaan omistukseksi.

Axelin tuote- ja sovelluskehitys on keskitetty Turkuun.

Tagit: Axel, Mobiili-tv
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös