Mokkula toi 6000 euron laskun yössä

3g-modeemi hyppäsi Ylläkseltä ruotsalaiseen verkkoon
Mokkula toi 6000 euron laskun yössä Operaattorit mainostavat innokkaasti 3g-verkkojen usb-modeemeita ja kiinteähintaisia datapaketteja. Aina ne eivät tarkkaan kerro, missä peittoaluetta riittää. Osalle asiakkaista kallis surffailu ulkomailla tulee yllätyksenä – etenkin jos on itse Suomessa, kuten DNA:n asiakkaalle kävi.

Kannettavan tietokoneen ja usb-modeemin eli mokkulan kanssa kannattaa olla tarkkana ulkomaiden lisäksi maiden rajoilla surffatessa, sillä modeemi saattaa hypätä rajan läheisyydessä naapurimaan kännykkäverkkoon. Silloin verkkovierailu voi maksaa jopa 11 euroa megatavulta.

Suomalaisperheen yllätyskalliista yhden yön surffailusta kertoo Kauppalehti.

Kallis yhden yön surffailu johtui siitä, että tietokone oli hakenut automaattisesti vahvimman käytettävissä olevan verkon. Se oli Ylläksellä Kolarissa ruotsalainen 3g-verkko. Suomalaiset 3g-paketit eivät sisällä surffailua ulkomailla, joten jokaisesta ladatusta tavusta maksetaan erikseen.

Vastaava tilanne on sattunut välillä lähellä Suomen itärajaa, kun kännykkä tai modeemi on hypännyt venäläiseen kännykkäverkkoon.

DNA kohtuullisti laskun... 3100 euroon

Mies kertoi lopettaneensa surffailun illalla kello 22 ja jättäneensä koneen yöksi päälle. Aamulla laajakaistayhteys ei enää toiminut. Operaattorin asiakaspalvelu ilmoitti syyksi sen, että laskua oli kertynyt jo 6000 euroa.

DNA kohtuullisti käyttäjän laskun 3 095 euroon, kun oli ilmennyt, ettei asiakas ollut myyntitilanteessa saanut mielestään riittävästi tietoa mokkulan ominaisuuksista.

Vastaavan tilanteen voi välttää valitsemalla mokkulan asetuksista, että laite saa kytkeytyä vain kotimaan verkkoon. Ohjelmat myös kertovat, minkä nimistä verkkoa ne käyttävät. Operaattorilta voi myös halutessaan tilata ulkomaankäytön eston.

EU haluaa puuttua roaming-datamaksuihin

Mobiilidata on erityisen kallista suomalaisille ulkomailla vieraillessa. Isommissa EU-maissa operaattorit taas tarjoavat asiakkailleen useita maita kattavia datapaketteja, jotka kattavat kotimaan lisäksi jopa kaikki operaattorin toimintamaat.

EU:n televiestintäalan komissaari Viviane Reding on uhannut puuttua jo jopa kesästä 2009 alkaen datan roaming-hintoihin, jos operaattorit eivät laske hintoja kohtuullisemmiksi vapaaehtoisesti.

Tagit: Mokkula, Roaming
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös