Musiikin imuroiminen on ympäristöteko
Musiikin myynti on siirtymässä kiihtyvällä vauhdilla perinteisistä cd-levyistä Itunesiin ja muihin netin musiikkikauppoihin. Intelin ja Microsoftin tilaama tutkimus kannustaa nettiostoksiin korostamalla imuroidun musiikin vihreyttä.
Carnegie Mellonin, Lawrence Berkeley National Laboratoryn ja Stanfordin yliopiston yhteisessä tutkimuksessa "The energy and climate change impacts of different music delivery methods" selvitettiin musiikin jakelukanavien ympäristövaikutuksia. Tutkimuksen mukaan netistä imuroitu musiikkialbumi aiheuttaa jopa 80 prosenttia pienemmät hiilidioksidipäästöt kaupasta ostettuun cd-albumiin verrattuna.
Kaupasta ostettu cd-albumi aiheuttaa pahimmillaan yli 3000 gramman hiilidioksidipäästöt, kun mukaan lasketaan kaikki osatekijät cd:n valmistuksesta sen kotiin kuljetukseen. Netistä imuroitu albumi tuottaa puolestaan vähimmillään vain noin 400 grammaa hiilidioksidipäästöjä, mitkä tulevat pääosin datakeskuksien sähkönkäytöstä.
Ero cd:n ja imuroidun albumin välillä kaventuu kuitenkin mikäli imuroitu musiikki poltetaan myös cd:lle. Tutkimuksessa analysoitiin kaksi skenaariota, toisessa kuluttaja ostaa kasan pelkkiä cd-levyjä ja toisessa myös koteloita. Ainoastaan cd-levyyn liittyvät hiilidioksidipäästöt ovat noin pari sataa grammaa, mutta painavammat kotelot ja cd-levy yhdessä nostavat hiilidioksipäästöt noin kolmenkertaiseksi.
Ero kaupasta ostetun ja imuroidun musiikin välillä kaventuu myös jos cd on kuljetettu ilmarahdin sijaan maakuljetuksena ja jos kuluttaja kävelee tai pyöräilee ostoksille. USA:ssa tehdyssä tutkimuksessa sitä pidetään kuitenkin epätodennäköisenä keskimäärin 14 mailin mittaisen ostosmatkan perusteella.
Tutkimusraportti on imuroitavana Intelin sivuilla pdf-muodossa.








