Nainen käytti Facebookia sairaana: potkut työpaikalta
Erikoinen tapaus Sveitsistä on hyvä muistutus siitä, miten helppo on unohtaa internetin julkinen luonne. Työntekijä voi ajatella, että omat nettisivut ovat yksityisasia, mutta ikävä kyllä myös työnantajat voivat katsoa niiden sisältöä. Sveitsiläisen vakuutusyhtiön naisvirkailija oppi tämän karvaasti, kun Facebook-käyttö sairaana johti potkuihin. Tähän oli työnantajan mielestä hyvä syy.
Uutistoimisto Reuters kertoo, että vakuutusyhtiö Nationale Suisse selitti potkujen syitä. Yhtiön mukaan naisvirkailija oli poissa töistä, koska hän sanoi olevansa sairaana. Nainen oli kertonut, ettei hän voi tehdä töitä tietokoneen ääressä, koska hänen täytyy levätä pimeässä.
Työnantaja kuitenkin huomasi, että nainen päivitti samaan aikaan omaa Facebook-profiiliaan netissä. Niinpä hänelle annettiin potkut luottamuksen rikkomisesta.
Potkujen perusteista kiista
Reuters kertoo, että nainen valitti potkujen olevan epäreilut. Hän kertoi päivittäneensä Facebook-sivujaan omasta sängystään Iphone-älypuhelimella. Nainen myös syytti työnantajaansa vakoilusta.
National Suisse kertoi Reutersin mukaan, ettei yhtiö vakoillut naista, vaan että toinen työntekijä törmäsi vahingossa naisen Facebook-päivityksiin.








