Netin matoepidemia riehuu hurjana: 9 miljoonaa tartuntaa
Kuva: F-Secure.
Internetissä riehuva verkkomato aiheuttanut epidemian, joka alkaa olla jo netin historian pahimpien joukossa. Mato, joka tunnetaan nimillä Downadup ja Conficker, ehti F-Securen mukaan saastuttaa jo perjantaihin mennessä yhdeksisen miljoonaa konetta - ja tämä on vain varovainen arvio. Kasvuvauhti on ollut hurjaa.
F-Secure kertoi viime viikon maanantaina, että Downadup-epidemia on saastuttanut ainakin 2,4 miljoonaa konetta internetissä. Päivää myöhemmin keskiviikkona lukema oli 3,5 miljoonassa.
Kahta päivää myöhemmin perjantaina lukema oli noussut F-Securen mukaan jo 8,9 miljoonaan. Viikonlopun aikana lukema on voinut nousta vieläkin korkeammaksi, ja F-Secure kertoo lukeman olevan lisäksi alakanttiin.
Näin tartuntojen määrä paljastetaan
F-Secure kertoi blogissaan samalla siitä, miten yhtiö voi laskea matotartuntojen määrää. Asiaa on yhtiön mukaan ihmetelty laajasti.
Tartuntojen laskeminen onnistuu, sillä F-Secure on rekisteröinyt joitakin nettiosoitteita, joihin madon uhrit kytkeytyvät. Tartuntoja tulee pitkälti samoista ip-osoitteista, sillä yritykset ja operaattorit käyttävät yleensä yhteisiä julkisia ip-osoitteita.
Uhrikoneiden kytkeytymistiedoista voi kuitenkin laskea tartuntojen määrää, sillä koneet kertovat kuinka moneen toiseen koneeseen ne ovat onnistuneet levittämään itseään Windows-haavoittuvuuden kautta. F-Secure kuitenkin muistuttaa, että Downadup leviää myös verkkojakojen ja usb-muistien välityksellä. Niinpä perjantain yhdeksän miljoonan tartuntaluku on alakanttiin. Todellisuudessa tartuntoja voi olla paljon enemmänkin.








