Netti ohittaa tv:n Euroopassa
Internetin parissa käytetään kohta enemmän aikaa kuin television ääressä. Microsoft on päätynyt eri tutkimuksista koottuja tietoja yhdistelevässä raportissaan siihen, että Euroopassa ohitus tapahtuu jo runsaan vuoden kuluttua, kesäkuuhun 2010 mennessä.
Raportissa ennustetaan, että nettiä käytetään tuolloin 2,5 päivää kuukaudessa, tv veisi aikaa 2 päivää. Tämän uskotaan merkitsevän enemmänkin tv:n katselutapojen muuttumista kuin perinteisestä viihdyttäjästä luopumista. Tv-ohjelmia katsotaan eri tavoin, muun muassa mobiililaitteilla ja tietokoneella.
Liikehdintää tapahtuu myös toiseen suuntaan. Nyt netinkäytöstä 95 prosenttia tapahtuu tietokoneella, viiden vuoden kuluttua vain puolet. Niin televisio, pelikonsolit kuin mobiililaitteetkin tekevät yhä useammin nettipäätteen virkaa.
Microsoft ennakoi, että seuraavan viiden vuoden aikana täysipitkät videot ja iptv kasvattavat niin voimakkaasti suosiotaan, että tarve katsoa reaaliaikaisia tv-lähetyksiä vähenee. Murroksen kokee myös lukemisharrastus: kirjoja, sanoma- ja aikakausilehtiä luetaan langattomalla nettiyhteydellä varustettujen elektronisten laitteiden välityksellä.








