Nettilörpöttely horjuttaa oikeudenkäyntejä

Valamiehet vuotaneet tietoja Facebookissa ja Twitterissä
Nettilörpöttely horjuttaa oikeudenkäyntejä

Sosiaaliset nettipalvelut ulottavat lonkeroitaan yhä uusille elämänaloille. Yhdysvalloissa on noussut esiin kaksi tapausta, joissa harkitsematon Facebookin ja Twitterin käyttö on noussut merkittävään asemaan oikeudenkäynneissä.

Asiasta on raportoinut muun muassa BBC. Kummassakin tapauksessa syytetyn puolustus on ottanut esiin nettipalveluissa heitetyt kommentit, joissa syyllisyyden tai syyttömyyden päättävät valamiehet ovat etukäteen ottaneet kantaa ratkaisuun.

Jenkkisenaattori sai tuomion korruptiosta, mutta hänen asianajajansa otti esiin viestin, jonka yksi valamiehistä oli kirjoittanut Facebookiin ennen tuomion julistamista. Valamies oli neuvonut eräässä viestissä lukijoita odottamaan näkevänsä jymyuutisen seuraavana maanantaina.

Puolustusasianaja vaati lörpön poistamista valamiehistöstä väärän ennakkoasenteen vuoksi. Tuomari ei tähän suostunut, joten tässä tapauksessa Facebook-vuodolla ei ollut merkitystä.

"Se on kohta puilla paljailla"

Toisessa tapauksessa puolustusasianajaja hakee muutosta tuomioon, joka langetettiin rakennusalan yrittäjälle. Tämä tuomittiin maksamaan sijoittajilleen noin 10 miljoonan euron edestä korvauksia.

Ennen tuomion julistamista yksi valamiehistä oli kuuluttanut Twitterissä, ettei yritykseltä kannata ostaa mitään, koska se luultavasti menee nurin menettäessään 10 miljoonaa.

Puolustusasianajajat väittävät, että valamies olisi ajanut tuomiota voidakseen tehdä vaikutuksen Twitter-yleisöönsä. Tämän kiistan lopputuloksesta ei ole vielä tietoa.

Tagit: Facebook, Twitter
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös