Nettimusiikin rajoja vaaditaan auki

EU:ssa suhtaudutaan toiveeseen myönteisesti
Nettimusiikin rajoja vaaditaan auki

Nettimusiikin kauppaa kuristavat tällä hetkellä rajoitukset, joita on ollut vaikea ymmärtää sen paremmin asiakkaan kuin kauppiaankaan näkökulmasta. EU:n johdolla käydään parhaillaan keskusteluja yleiseurooppalaisesta musiikin lisensoinnista, joka avaisi EU-alueen yhdeksi yhtenäiseksi markkinaksi.

Nettimusiikkikaupan suurin ja kaunein on Apple Itunes-putiikillaan. Juuri Apple onkin ollut yhtenä äänekkäimmistä haluamassa eroon nykyisestä mallista, jossa kaupantekoa rajoittaa asiakkaan asuinpaikka tai hänen luottokorttinsa kotimaa. Apple on julistanut olevansa valmis laajentamaan Itunesin kaikkialla Euroopassa toimivaksi, kunhan lisensointikuvio selkeytyy.

Hanke tuntuu olevan hyvässä myötätuulessa. Kilpailuasioista vastaava EU-komissaari Neelie Kroes on erittäin tyytyväinen asian tiimoilta vuoden aikana käytyihin keskusteluihin.

"On selvästi havaittavissa, että tärkeimmät nettimusiikin jakelijat haluavat poistaa kaupan esteet. Niinpä kannustan musiikin julkaisijoita ja tekijänoikeusjärjestöjä sovittamaan lisenssiratkaisunsa mahdollisimman nopeasti verkkomaailmaan", Kroes toteaa.

Tälläkin suunnalla on selkeitä merkkejä siitä, että yhteinen avoin markkina olisi tavoittelemisen arvoinen päämäärä. Tälle kannalle ovat päätyneet muun muassa Teoston ranskalainen vastine sekä suurista levy-yhtiöistä EMI.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös