Nettiosoitteiden "maistelu" saatiin vihdoin kuriin
Nettiosoitteiden maistelu (domain tasting) on vihdoinkin saatu kuriin, ilmoittaa internetosoitteiden järjestelmästä vastaava Icann-järjestö. Maistelu oli hankala ongelma, joka esti nettiosoitteiden asiallista rekisteröintiä. Icannin keksimä keino on lopettanut osoitemaistelun kuin seinään.
Domain tasting perustui siihen, että internetosoitteen rekisteröinnin voi perua viiden päivän kuluessa ilmaiseksi. Tarkoitus on se, ettei esimerkiksi kirjoitusvirheen takia tarvitse maksaa väärän osoitteen rekisteröintiä.
Maistelijat rohmusivat nettiosoitteita
Viiden päivän palauteaikaa käytettiin hyväksi asiattomasti. Osoitteita rekisteröitiin kerralla valtavia määriä. Osoitteita käytettiin viiden päivän ajan mainostamiseen, ja joukosta valittiin ehkä vain joitakin parhaita osoitteita.
Lopputulos oli se, että monet osoitteet olivat aina maistelijoiden käytössä, eivätkä asialliset rekisteröijät saaneet niitä itselleen.
Lompakkoon kajoaminen toimii
Icann puuttui asiaan yksinkertaisella keinolla. Tietyn rajan jälkeen (50 osoitetta tai 10 prosenttia rekisteröinneistä) rahoja ei enää palauteta.
Kustannukset voivat nousta tuntuviksi. Esimerkiksi 300 nettiosoitteen rekisteröinti ja palauttaminen tulee maksamaan helposti yli tuhat euroa.
Maksut tehosivat. Icann kertoo (pdf), että kun tämän vuoden huhtikuuta verrataan viime vuoden kesäkuuhun, domain-osoitteiden nopea palauttaminen on vähentynyt 99,7 prosentilla.








