Nettipoliisi iski laajaan lapsipornorinkiin Suomessakin
Pohjoismaiden poliisit iskivät tänä aamuna laajalla yhteisoperaatiolla lapsipornon levittäjien kimppuun. Vikingiksi nimetyssä operaatiossa otettiin kiinni epäiltyjä ja takavarikoitiin tietokoneita, myös Suomessa. Lapsipornoa oli levitetty vertaisverkoissa.
Iskun kohteena olevia henkilöitä epäillään lasten seksuaalista hyväksikäyttöä esittävän materiaalin hallussapidosta ja levittämisestä. Eri puolilla Pohjoismaita iskettiin kaikkiaan 81 eri osoitteeseen. Suomessa näistä oli 23, ja ne löytyvät 14 eri paikkakunnalta.
Poliisin mukaan tämä Viking-operaatio perustui pohjoismaisten internetrikostutkijoiden toukokuussa tekemään yhteiseen tutkintaan, jossa kerättiin yksilöiviä tietoja vertaisverkkojen kautta laitonta kuvamateriaalia ladanneista ja levittäneistä henkilöistä.
Viking on hyvä esimerkki tuloksista, joita voidaan saada pohjoismaisten poliisien it-tutkintayhteistyöllä.








