Nettirikollisten ärhäkkyys lisääntyy

Bitdefender varoittaa huijareista
Nettirikollisten ärhäkkyys lisääntyy

Yhä useampi ihminen on joutunut nettirikollisten uhriksi tänä vuonna. Tietoturvayhtiö Bitdefender varoittaa, että havaitut hyökkäykset ovat muuttuneet kaiken aikaa vaarallisemmiksi.

"Olemme havainneet useita hälyttäviä seikkoja. Vuoden alusta lähtien hyökkäykset ovat lisääntyneet. Samalla niiden monimutkaisuus ja aggressiivisuus on kasvanut. Näistä syistä myös uhreja on kaiken aikaa enemmän", tutkimusjohtaja Vlad Vâlceanu kertoo.

Bitdefender ottaa esiin maksupalveluihin liittyvät hyökkäykset esimerkkinä kasvaneesta vaarasta. Usein uhrit houkutellaan asentamaan koneelleen väärennetty tietoturvaohjelmisto, joita liikkuu kaiken aikaa enemmän.

Tämä käy muokkaamassa Windowsin sisältöä ja selaimen asetuksia. Kun selaimella pyritään jollekin rahaliikenteen kanssa tekemisissä olevalle sivustolle – esimerkiksi Paypaliin – hänet viedäänkin rikollisten sivustolle, joka näyttää aivan aidolta asialta. Täällä rikollisten laatima php-skripti nappaa kirjautumis- ja luottokorttitiedot, joita käytetään petollisesti aidolla sivustolla.

Bitdefenderin mukaan suurin osa väärennetyistä sivustoista on Kiinaan tai Koreaan rekisteröidyillä domaineilla.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös