Nettirosvot veivät 5 miljoonaa – pankki konkurssiin viikonlopussa
Kuva: FBI.
"Pankki oli toiminnassa perjantaina – ja maanantaina laitettiin lappu luukulle." Näin kertoo FBI:n edustaja eräästä pankista, johon nettirikolliset iskivät viikonlopun aikana ja veivät viisi miljoonaa dollaria (yli 3,5 miljoonaa euroa). Tämä on vain tippa ämpärissä, sillä FBI:n mukaan nettirikolliset vainoavat nyt pankkeja toden teolla. Elektronisesti varastetut datamäärät ovat valtavia.
Pankkien ongelmista kertoo FBI:n nettiyksikön apulaisjohtaja Shawn Henry uutistoimisto Reutersille. FBI arvioi, että rikolliset ovat vieneet pelkästään yhdysvaltalaisilta pankeilta satoja miljoonia dollareita suoranaisissa nettihyökkäyksissä. Ongelmat ovat pahentuneet erityisesti kahden viimeisen vuoden aikana.
Nettirikollinen vei kerralla kymmenen miljoonaa taalaa
Rikolliset hyökkäävät esimerkiksi pankkiautomaatteja vastaan. Jos rikollinen pääsee jotenkin soluttautumaan pankkiautomaattien järjestelmiin, hän voi nostaa luvatta käteistä automaateista.
Vielä vaarallisempia ovat hyökkäykset, joissa hyökätään pankin taustajärjestelmiin ja väärennetään rahasiirtoja. Kertatappiot voivat olla miljoonia.
FBI:n mukaan yhdestä pankista rikolliset veivät yhtenä päivänä kymmenen miljoonaa dollaria (yli 7 miljoonaa euroa), kertoo Reuters.
Yhdysvaltojen hallinto on aloittanut hankkeita, joilla pankkien tietoturvaa yritetään parantaa.








