Nettisivujen ikärajat tulevat harkintaan
Internetin todellisten tai kuviteltujen vaarojen torjunta on asia, johon etenkin poliitikot mielellään aika ajoin tarttuvat. Iso-Britannian kulttuuriministeri Andy Burnham haluaa estää sopimattomien sisältöjen joutumisen lasten silmiin, ja harkitsee ikärajoja sivuille. Samantapaisia ajatuksia esitti sisäministerimme Anneli Holmlund noin vuosi sitten.
Burnham on kertonut BBC:lle, että brittihallituksessa harkitaan useita erilaisia keinoja, joilla nettisisältöjä voitaisiin suitsia tai ainakin valvoa. Hän peräänkuuluttaa säädyllisyyden tuomista nettiin.
Kulttuuriministeri lupaa itse toimia aktiivisesti asian puolesta – hän aikoo esimerkiksi neuvotella amerikkalaisten kanssa englanninkielisiä webbisivuja koskevien yhteisten sääntöjen luomiseksi. Burnham katsoo, että operaattorien pitäisi kyetä tarjoamaan lapsiperheille internet, jonka ääreen perheen pienimmät voi levollisin mielin päästää.
Burnham korostaa, ettei hän ole ajamassa sensuuria tai ilmaisuvapauden kaventamista – hän kuvailee tavoitteekseen "selkeiden tienviittojen ja merkintöjen tuomisen webiin"








