Nettisota Hamasia vastaan – israelilaiset levittävät hyökkäystä
Internet-sota on jälleen tullut osaksi konkreettista asein ja tankein käytävää sotaa. Israelilaiset opiskelijat levittävät netissä näyttävästi ohjelmaa, jolla pyritään tukehduttamaan Gazaa hallitsevan Hamas-järjestön nettipalvelut. Ohjelma näyttää saaneen suosiota. Hanke sisältää kuitenkin melkoisia riskejä ohjelman asentajalle.
Nettisodan liittäminen fyysisiin konflikteihin alkaa olla jo sodankäynnin peruselementti. Viron ja Venäjän välisessä patsaskiistassa venäläiset henkilöt tekivät ohjelmia, joilla hyökättiin virolaisia nettikohteita vastaan. Ohjelmia levitettiin laajalti, ja monet Viron nettipalvelut olivat päiväkausia poissa pelistä.
Hamasin palveluita pimeäksi
Nyt samaa yritetään Israelissa ja Gazassa. Help Israel Win-nettisivusto levittää ohjelmaa, jonka kerrotaan tekevän palvelunestohyökkäyksiä Hamasin kohteisiin. Wired-lehden mukaan kohteisiin kuuluisi esimerkiksi Hamasille myötämielisiä uutissivustoja, esimerkiksi qudsnews.net ja palestine-info.info.
Nettisivut ovat uskottavan oloiset, ja tietoa jaetaan monilla kielillä. Sivuilta voi ladata hyökkäyksiä tekevän ohjelman, ja sivujen laturin mukaan jo yli 8200 henkilö on ladannut sen.
Hyökkäysohjelma voi hyvin olla huijausta
Tällaiset ohjelmat ovat kuitenkin erittäin riskialttiita käyttäjille. Koneille ladataan hyökkäysohjelma, jolle muut henkilöt antavat haluamiaan käskyjä. Mikään ei takaa, että ohjelma tekee sen, mitä sen väitetään tekevän. On vaikea tietää edes sitä, kenen puolella ohjelman levittäjä todellisuudessa on.
Vaikka ohjelma toimisikin kuten luvattu, sitä voidaan myöhemmin ehkä käyttää rikollisiin toimiin, joista käyttäjä ei ole tietoinen.
Wired-lehden mukaan tietoturva-asiantuntijat ovat jo löytäneet Help Israel Win -ryhmän ohjelmasta epäilyttäviä piirteitä. Myöskään nettihyökkäyksiä ei ole voitu kunnolla todentaa, vaikka ryhmä väittääkin saaneen tukituksi pari Hamas-myönteistä palvelua. Edellä mainitut sivustot ovat toiminnassa.
Myös israelilaisia nettisivustoja vastaan on hyökätty viime päivinä internetissä.








