Nettitähti Twitter: ei mainoksia, ovelampia tulolähteitä
Mikroblogipalvelu Twitter on internetin nopeimmin kasvavia palveluja. Viime vuonna Twitterin käyttö noin 13-kertaistui, ja pelkästään huhtikuussa Twitterin käyttäjämäärä kasvoi hurjat 83 prosenttia. Twitter ei kuitenkaan tienaa vielä lainkaan rahaa. Nyt yhtiö on yllättäen kertonut, ettei se edes harkitse mainosten tuomista palveluun. Tuloja yritetään sen sijaan kerätä muilla tavoilla - esimerkiksi työkaluilla.
Twitterin perustajiin kuuluva Biz Stone kertoi uutistoimisto Reutersille yhtiön suunnitelmista Reuters Global Technology Summit -tapahtumassa.
Stone sanoi, ettei yhtiö tällä hetkellä harkitse mainosten tuomista palveluun. Kanta on yllättävän voimakas. "On muutamia syitä, joiden vuoksi emme halua käyttää mainoksia -- yksi on se, ettei se ole meistä niin kovin kiinnostavaa", Stone sanoi. Stone perusteli, että mainosten pelätään myös ärsyttävän käyttäjiä.
Stonen mukaan Twitterillä ei edes ole palveluksessaan mainosalaan perehtyneitä ihmisiä, eikä heitä ole suunnitelmissa palkata.
Työkaluja, palveluita ja yhteistyötä
Twitterin suunnitelmissa on maksullisia työkaluja ja palveluja, joilla yritykset ja ammattilaiset voivat tehostaa palvelun käyttöä. Yritys kaavailee tarjoavansa esimerkiksi analyyttisia työkaluja ja muunlaisia palveluita. Niitä aiotaan esitellä jo tänä vuonna.
Twitteriä käytetään myös paljon kännyköiden tekstiviesteillä, sillä yksi viesti mahtuu kokonaan tekstiviestiin. Twitter harkitsee yhteistyösopimuksia teleoperaattoreiden kanssa. Näin se voisi ehkä saada osansa viestien tuloista.








