Nfc-tekniikalla koskettavaa tietoa

Lähikoskettelu arkea kolmessa vuodessa
Nfc-tekniikalla koskettavaa tietoa Hot in the City -sovellus on saatavilla muun muassa Facebookissa, kertoo VTT:n erikoistutkija Tuomo Tuikka

Nfc-tekniikkan sovellukset ovat asiantuntijoiden arvioiden mukaan laajasti käytössä noin kahden–kolmen vuoden päästä. "Arvioimme teknologian näkyvän ensimmäisenä eurooppalaisten arjessa matkapuhelimella maksamisessa ja lippujen hankkimisessa", VTT:n erikoistutkija Tuomo Tuikka arvioi. Japanissa nfc:tä suppeampaa Felica-teknologiaa hyödynnetään jo laajasti kännykkämaksamisessa.

Nfc-lähikosketus (near field communication) perustuu rfid-tekniikkaan. Matkapuhelin tai mikä tahansa nfc-laite viedään liki kosketusetäisyydelle tunnisteesta. Luettu tieto voidaan esittää näytöllä tai se voi käynnistää palvelun, esimerkiksi nettihaun tai maksutapahtuman.

Uusi ulottuvuus sosiaaliseen mediaan

Uutena tulokkaana nfc-tekniikoiden talliin on liitetty sosiaalinen media. VTT on rakentanut sovelluksen, jolla oman tilanteensa ja sijaintinsa voi jakaa kavereille osoittamalla puhelimella Hot in the city -tarroja. Työhuoneen ovessa voi olla sellainen, jolla voi pois lähtiessään ilmoittaa olevansa nyt vapaalla. Ravintolan ovenpielessä olevalla tarralla voi Facebookiin päivittää uuden olinpaikkansa.

Sama voitaisiin toteuttaa myös gps-seurannalla, mutta nfc-tarroilla on kaksi etua. Ne kertovat koordinaattien lisäksi ravintolan nimen ja mahdollisesti kabinetinkin. Lisäksi käyttäjä on itse aktiivinen tiedon jakamisessa. Kaikkea liikkumistaan harva kuitenkaan haluaa jakaa edes parhaille kavereille.

Samalla tekniiikalla voi myös "frendata", solmia ystävyyssuhteen koskettamalla toisen puhelinta. Kun tätä ennen on esimerkiksi konferenssin aihe poimittu keskuksen ovenpielestä, tallentuu uuden ystävän metatietoihin myös tapaamispaikka.

"Yritykset näkevät Hot in the Cityn kaltaisessa sovelluksessa mahdollisuuksia asiakkaiden sitouttamiseen sekä palvelun ja tuotteiden markkinointiin", Tuikka vinkkaa.

Nfc-tekniikalla koskettavaa tietoa Hot in the City -tarraa koskettamalla voi ilmoittaa olinpaikkansa Facebook-kavereille.
Tagit: Rfid, VTT
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös