Nikki pysyy sensuurilistalla – valitus hylättiin
Nikin sivuille yrittäessä esimerkiksi Welhon kaapelimodeemilla saa poliisin ilmoituksen lapsipornosta.
(Päivitetty 30.5.2009 klo 09:02. Korjattu hallinto-oikeuden ratkaisun tietoja. Hallinto-oikeus ei ottanut asiaa käsiteltäväkseen.)
Nettiaktivisti Matti Nikin nettisensuuria vastustavat sivut jäävät toistaiseksi Keskusrikospoliisin salaiselle sensuurilistalle. Helsingin hallinto-oikeus on hylännyt Nikin valituksen. Sen mukaan asia kuuluu yleisen laillisuusvalvojan, ei tuomioistuinten käsiteltäväksi.
Keskusrikospoliisi laittoi Nikin sivuston lapsiporno.info salaiselle sensuurilistalle, koska katsoi sivustolla olevien linkkien olevan avunantoa lapsipornon levittämiseen.
Nikki on vaatinut sivustonsa poistamista suodatuslistalta, mutta Keskusrikospoliisi ei ole suostunut. Poliisin mielestä edellytykset listalla pitämiseen ovat pysyneet samana.
Nikin valituksessa vaadittiin lapsiporno.info-sivuston sensuroinnin kumoamista sillä perusteella, että laki lapsipornografian levittämisen estotoimista, johon poliisin estolista perustuu, on perustuslain vastainen, ja siten lain soveltaminenkin olisi laitonta.
Lisäksi valituksessa perusteltiin, etä poliisi on soveltanut mainittua lakia väärin. Lain tarkoitus oli puuttua nimenomaan ulkomaisiin sivustoihin, jotka eivät ole suomalaisten tuomioistuinten ulottuvilla.
Nikin asiaa hoitanut lakimies Ville Oksanen Turre Legalista ihmettelee hallinto-oikeuden kieltäytymistä valituksen käsittelystä.
"Hallinto-oikeus hylkää 'on katsottava' -argumentilla ensisijaiset argumenttimme sensuurilain perustuslain vastaisuudesta, mikä kuvastaa hyvin sananvapauden kunnioittamista suomalaisessa oikeusjärjestelmässä", kommentoi Ville Oksanen yllättävänä pitämäänsä hallinto-oikeuden tuomiota.
Keskusrikospoliisin listoihin perustuva nettisuodatus on menettänyt merkitystään viime aikoina, koska monet operaattorit ovat muuttaneet suodatuksen asialleenkin vapaaehtoiseksi. Muillakin operaattoreilla suodatuksen voi helposti kiertää käyttämällä erilaisia välityspalvelimia.
Ville Oksanen sanoo, että hallinto-oikeuden päätöksestä valitetaan Korkeimpaan hallinto-oikeuteen (KHO).








