Nintendo Wii teki hurjia ennätyksiä USA:ssa 2008
Yhdysvalloissa on kerrottu joulukuun ja koko viime vuoden pelikonsolien myyntiluvut. Ne ovat hurjaa luettavaa varsinkin Nintendon ja Wiin kannalta. Wii rökitti kilpailijoitaan olan takaa niin Wiillä kuin Nintendo DS -pelilaitteella. Yhtiö veti koko alan kasvuun, jossa ei tuntunut olevan tietoakaan finanssikriisistä.
Markkinatutkija NDP Group on kertonut tuoreet myyntiluvut. Pelkästään joulukuussa Nintendo myi 2,15 miljoonaa Wii-pelikonsolia. Vielä hämmästyttävämpää oli se, että kannettavaa Nintendo DS -pelilaitetta myytiin joulukuussa 3,05 miljoonaa kappaletta. Aiemmin ei mitään pelilaitetta ole myyty kolmea miljoonaa kappaletta yhdessä kuukaudessa.
Joulukuussa Microsoft sai kaupaksi 1,4 miljoonaa Xbox 360 -laitetta. Sony myi 0,7 miljoonaa Playstation 3 -laitetta ja 0,4 miljoonaa Playstation 2 -konsolia.
Yli kymmenen miljoonaa Wiitä myytiin Yhdysvalloissa 2008
Koko vuoden myynnissä erot olivat yhtä suuria. Nintendo Wiitä myytiin 10,1 miljoonaa kappaletta, ja Nintendo DS -laitetta 9,95 miljoonaa kappaletta.
Xbox 360:n vuoden myynti oli 4,7 miljoonaa, Playstation 3:n myynti 3,5 miljoonaa ja Playstation Portable -laitteen myynti 3,8 miljoonaa.
Koko vuonna pelikonsolien myynti kasvoi 19 prosenttia. Vielä joulukuun kriisitunnelmissakin kasvua oli 9 prosenttia.








