Nintendon käsikonsoli pyyhkii pöytää kilpailijoilla
Nintendo julkaisi uuden mallin hyvin myyneestä käsikonsolistaan keväällä. Nintendo DSi sisältää uutena ominaisuutena kaksi kameraa ja paremmat näytöt.
Markkinatutkimusyhtiö NPD:n tuoreiden myyntilukujen mukaan Nintendon käsikonsolien ylivalta pelimarkkinoilla jatkuu uuden mallin myötä entistä vahvempana. Lukujen mukaan Nintendon DS -alusta vastasi 31 prosenttia kaikesta huhtikuun laite- ja pelimyynnistä.
Luku on hurja, sillä kilpaileviin pelikonsoleihin verrattuna Nintendon käsikonsoli on melko edullinen. Esimerkiksi Sonyn PS3-konsoli maksaa lähes kolmen Nintendon käsikonsolin verran. Toisaalta uusi DSi-malli on hinnaltaan lähellä Microsoftin edullisinta Xbox 360 -versiota.
Uusi DSi-malli kiinnostaa
NPD ei erottele uutta DSi-mallia vanhoista versioista, mutta selkeä hyppy myynnissä kertoo uutuusmallin herättäneen voimakasta kiinnostusta pelaajissa. Yhteensä DS-käsikonsoleita kävi huhtikuussa kaupaksi 1,04 miljoonaa kappaletta.
Nintendon menestystä täydentää Wii-konsoli, joka kävi NPD:n lukujen mukaan kaupaksi 340 000 kappaletta.
Kilpailijoista Microsoft sai myytyä 175 000 Xbox 360 -konsolia ja Sony 127 000 PS3-konsolia. Vanhempia PS2-konsoleita kävi kaupaksi 172 000 kappaletta.








