Nokia esitteli hittikännykälleen kolme seuraajaa
Nokia 6700 classic (vas.) ja 6303 classic ovat 6300-mallin suoria seuraajia, jotka uudistavat sekä ulkonäköä että teknisiä ominaisuuksia.
Nokian yksi parhaiten myyneimpiä puhelimia Nokia 6300 saa kaksi keskihintaista seuraajaa, joista kehittyneempää Nokia odottaa jo ennakkoon yhtä vuoden 2009 hittituotteista. Lisäksi Nokia esitteli kolmannen uuden kännykän, joka tuo edullisimpien puhelinten hintaluokkaan aivan uusia ominaisuuksia.
Uusista puhelimista kehittynein Nokia 6700 classic jatkaa suosittua sarjaa uudistetulla sileällä ulkokuorella ja metallisella näppäinmatolla. Ominaisuuksia ovat viiden megapikselin kamera ja gps-paikannus Nokian Kartat-ohjelman kera. Se tukee hsdpa-yhteyksiä. Tallennusmuistia voidaan laajentaa muistikortilla 8 Gt asti. Nokia 6700 classic tulee Suomessa markkinoille 30 päivän navigointilisenssin kera. Hinta-arvio on Suomessa 385 euroa veroineen.
Nokia 6303 classic on 6300:n suorempi seuraaja edullisemmassa hintaluokassa. Sen uusia ominaisuuksia ovat 3,2 megapikselin kamera kahden led-valon kuvausvalolla sekä 2,2 tuuman näyttö. Puhelimessa on myös 3,5 millimetrin kuulokeliitäntä musiikin kuuntelua varten. Se kuvaa videota 15 ruutua sekunnissa vga-tarkkuudella, mikä on uutta keskihintaluokan Series 40 -malleissa. Myyntipakkaus sisältää gigatavun muistikortin. Hinnaksi ennakoidaan 190 euroa veroineen.
Nokia 2700 classic tuo edullisimpien puhelinten mallistoon kahden megapikselin kameran ja muistikorttipaikan (kortit 2 Gt asti) ja aiempaa monipuolisemmat selaimella käytettävät mobiili- ja web-palvelut, kuten Nokian Mail on Ovi ja Share on Ovi.
Puhelimeen on muutenkin saatu enemmän ominaisuuksia kuin aiemmin tähän hintaluokkaan, kuten bluetooth-yhteydet, mms-viestien tuki ja neljän taajuuden gsm-verkkojen tuki. Akun käyttöajaksi luvataan peräti kuutta tuntia. Suomen suositushinnaksi arvioidaan 95 euroa.
Uudet puhelimet tulevat myyntiin toisen neljänneksen aikana eli huhti–kesäkuussa.
Nokia 2700 classic nostaa alle 100 euron kännyköiden ominaisuuksia uudelle tasolle.








