Nokia hylkää yllättäen wimax-laitteensa
Nokia N810:n wimax-version toivottiin auttavan Nokian etenemistä langattomassa laajakaistassa USA:ssa.
Nokia on ilmoittanut lopettavansa ainoan wimax-tekniikkaa tukevan laitteensa valmistuksen. USA:n markkinoille suunnattu N810 Wimax Edition on Nokian mukaan elinkaarensa päässä. Se julkistettiin vasta yhdeksän kuukautta sitten.
Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters. "Olemme lopettaneet N810 Wimax Edition tabletin valmistuksen. Se on tullut elinkaarensa päähän", sanottiin Nokian viestinnästä Reutersille.
N810:n wimax-versiosta toivottiin sekä piristystä wimax-verkkojen laitetarjontaan että Nokialle mahdollisuutta vahvistaa asemiaan Yhdysvaltain markkinoilla, jossa sen markkinaosuus on valahtanut reilusti alle 10 prosenttiin.
Nokia oli sopinut tarjoavansa wimax-laitettaan ison amerikkalaisoperaattorin Sprintin wimax-verkossa.
Wimax jäämässä lte-tekniikan jalkoihin
USA:ssa Clearwire-operaattori avasi Oregonissa osavaltiossa sijaitsevassa Portlandin kaupungissa mobiili-wimax-verkon, jota se kutsuu nopeimmaksi langattomaksi verkoksi Yhdysvalloissa. Verkon lanseerauksessa ovat vahvasti mukana wimax-piirejä kehittävä Intel sekä laite- ja verkkovalmistaja Motorola, joka tarjoaa sekä verkkolaitteita että wimax-modeemeja pc-koneille.
Verkkoyhtiö Nortel Networks on arvioinut, että 80 prosenttia maailman operaattoreista etenee 3g-verkkojen jälkeen lte-tekniikan verkkoihin, ja pienempi osa kilpailevaan mobiili-wimax-tekniikkaan.
Suuri amerikkalaisoperaattori Verizon Wireless on ilmoittanut siirtyvänsä nykyisestä cdma-tekniikan verkoista lte-tekniikkaan.
Nopea lopetuspäätös
Tietokone-lehti tiedusteli vasta eilen Nokia N810 Wimax Edition -laitteen saatavuutta Clearwiren verkkoon, eikä valmistuksen lopettamisesta kerrottu mitään. Sen sijaan Nokiasta vastattiin vain, että ällä hetkellä Nokialla ei ole laitteita, jotka tukisivat Clear wimax -verkkoa.
"Nokia seuraa kuitenkin tarkkaan wimax-verkkojen kehitystä ja tuotepäätöksiä tehdään sen mukaisesti", kerrottiin yhtiöstä Tietokoneelle.
Nokian N810 Wimax Edition tukee 802.16e-standardin wimax-verkkoja 2.5 GHz taajuudella. Nokialla on nettipäätteestä Euroopassa myynnissä versio ilman wimax-tukea. Täksi vuodeksi odotetaan uutta mallia, joka tukee 3g-verkkoja.








