Nokia luopuu kopiosuojauksista musiikkikaupassaan

Windows Media drm poistuu käytöstä vaiheittain
Nokia luopuu kopiosuojauksista musiikkikaupassaan Nokian musiikkikauppaa on arvosteltu drm-ongelmien lisäksi siitä, että palvelu toimii vain Windowsissa ja vaatii IE-selaimen.

Netin musiikkikaupan kiistellyimpiä asioita ovat tekniset kopiosuojaukset eli drm-tekniikat, joilla rajoitetaan musiikkikappaleiden kopiointia laitteesta toiseen. Nokia on käyttänyt musiikkikaupassaan Windows Median drm:ää alusta lähtien. Nokia World -tapahtumassa yhtiö kuitenkin vahvisti luopuvansa niistä ainakin osittain vielä kuluvan vuoden aikana.

Nokia Music Storen johtajiin kuuluva Liz Schimel kertoi muun muassa All About Symbian-, Slashgear- ja Cnet-verkkojulkaisujen mukaan Stuttgartin tapahtumassa, että kopiosuojaamaton (englanniksi drm free) musiikki tuodaan saataville vielä vuonna 2009. Muutos ei kuitenkaan koske heti kaikkia kappaleita, vaan etenee vaiheittain.

Nokian drm-rajoitukset ovat olleet jo tähän asti kuluttajille löyhät. Useimmille kappaleille on esimerkiksi sallittu rajoittamaton määrä kopiointikertoja mobiililaitteisiin.

Tämä ei ole kuitenkaan poistanut ongelmia laitteiden kanssa, jotka eivät tue Windows Media drm:ää. Joissakin tilanteissa kuunteluoikeuden tarkistaminen ei myös ole onnistunut.

Nokian johto kertoi jo keväällä, että levy-yhtiöiden kanssa neuvotellaan drm:stä luopumiseksi. Kilpailevista kaupoista muun muassa Amazonissa ja Itunesissa on ollut jo pitkään tarjolla musiikkia ilman kopiosuojauksista. Myös Suomeen on tullut useita mp3-musiikkikauppoja ilman drm:ää.

Applen kotimarkkinoille on vaikea päästä

Nokia aikoo kuitenkin pitää drm-tekniikat käytössä Comes with Music -paketissaan, jossa kuluttaja saa rajoittamattoman kuunteluoikeuden koko musiikkivalikoimaan esimerkiksi 12 tai 18 kuukauden ajaksi.

Comes with Music -paketti on lanseerattu nyt 10 maahan, mutta ei vielä Suomeen. Syyskuun alussa Nokia vahvisti uutistoimisto Reutersille, että lanseeraus Yhdysvalloissa siirtyy ensi vuoteen.

Noka Worldissä yhtiö esitteli kaksi uutta musiikkikännykkää, X6 ja X3, joita myydään nimenomaan Comes with Music -paketin kanssa. USA:n lanseerausta on pidetty erityisen tärkeänä, koska se on toistaiseksi johtanut digitaalisen musiikin kehitystä maailmassa. Myös hypetetty ruotsalainen musiikin suoratoiston palvelu Spotify yrittää Applen kotimarkkinoille.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös