Nokia Ovi Mail -postista tuli kehitysmaiden hitti

Miljoona käyttäjää puolessa vuodessa
Nokia Ovi Mail -postista tuli kehitysmaiden hitti

Nokia kertoo, että sen ilmainen Ovi Mail -sähköpostipalvelu on saanut ensimmäisen puolen vuoden aikana jo yli miljoona käyttäjää. Ovi Mail -palvelun suurimpia houkutuksia on se, ettei käyttäjä tarvitse lainkaan pc-konetta. On hämmästyttävää, kuinka suuri osa tileistä on perustettu suoraan kännykästä.

Nokian näkemys on, että Ovi Mail -palvelu on nousemassa kehitysmaiden sähköpostipalveluiden kärkeen. Palvelu on alusta pitäen rakennettu niin, että sen käyttö sujuu pelkällä matkapuhelimella.

Valtaosa käytöstä suoraan puhelimella

Tavoitteessa on selvästikin onnistuttu, sillä Nokian mukaan 650 000 sähköpostitiliä – eli melkein kaksi kolmasosaa kaikista tileistä – on perustettu suoraan kännykästä.

Ovi Mail -palvelun taustalla oli huomio siitä, että yhä suuremmalla osalla kehitysmaiden ihmisiä on kännykkä, mutta ei pc-konetta. Matkapuhelin on usein ainoa laite, jolla sähköpostia ja internetiä voi käyttää.

Ovi Mailin viisi suurinta käyttäjämaata ovatkin Intia, Indonesia, Meksiko, Venäjä ja Etelä-Afrikka.

Tagit: Nokia, Ovi
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös