Nokia soitti lajissaan ensimmäisen 4g-puhelun
Nokia Siemens Networks kertoo, että on se soittanut merkittävän 4g-puhelun. Yhtiön mukaan kyseessä on maailman ensimmäinen kaupallisella laitteistolla ja standardin mukaisella kaupallisella ohjelmistolla soitettu lte-puhelu. Viesti on se, että 4g-verkkojen rakentaminen voi alkaa.
Lte-tekniikasta (long term evolution) on tulossa 3g-verkkojen seuraaja, ja siitä käytetään myös nimitystä 4g. Nokia Siemens Networksin mukaan ensimmäisiä lte-verkkoja aletaan pystyttää jo tämän vuoden lopulla. Laajemmat lte-asennukset alkavat ensi vuonna.
Nokia valmis lte-toimituksiin
Lte-puhelu soitettiin NSN:n Ulmin tutkimuskeskuksessa Saksassa. Verkko ei perustunut prototyyppilaitteisiin vaan kaupalliseen tukiasemaan ja siinä olevaan kaupalliseen ja standardin mukaiseen lte-ohjelmistoon. NSN kertoo, että yhtiö on valmis alkuvaiheen laitetoimituksiin.
Lte-tekniikkaa on jo rajoitetussa testikäytössä. Esimerkiksi Ericsson ja Teliasonera avasivat toukokuussa Tukholmaan kaupallisen lte-tukiaseman. Kyse on kuitenkin testikäytöstä, sillä kuluttajilla ei ole lte-matkapuhelimia.
Suomen lte-toimiluvat huutokaupataan vuoden lopulla. Kaupallisia lte-verkkoja voidaan Suomessa nähdä ensi vuonna.








