Nokia tuo kasvojentunnistuksen kamerapuhelimeen
(Päivitetty 17.9.2009 klo 10:56. Kasvojentunnistusta on ollut ennestään muidenkin valmistajien kamerapuhelimissa.)
Kamerakännyköiden mainonta keskittyy pikselimäärän kasvattamiseen, vaikka se ei kerrokaan mitään kuvanlaadusta. Nokia yrittää toista lähestymistapaa päivittämällä Nseries-kamerapuhelimensa kuvausominaisuuksia. Nokia N86 8MP saa ensimmäisenä joistakin digikameroista tutun kasvojentunnistuksen. Samalla kameran kuvanlaatua yritetään muutenkin kohentaa.
Nokia N86 8MP -puhelimen versionumeron 11 -softapäivityksestä kertoi Nokian älypuhelimia läheisesti seuraava verkkojulkaisu All About Symbian.
Toiminto tunnistaa kuvista ihmisten kasvonpiirteet, ja jos ominaisuus on käytössä, näihin tarkennetaan automaattisesti. Näin ihmiset voidaan tarkentaa kuvista. Ohjelma merkitsee tunnistetut kohteet vihreällä ruudukolla.
Nokia ei kuitenkaan kokeile kasvojentunnistusta ensimmäisenä valmistajana. Ominaisuus on ollut aiemmin ainakin joissakin LG:n, NEC:n, Samsungin ja Sony Ericssonin malleissa.
AAS:n mukaan päivitys parantaa myös kameran värinkorjausta. Lisäksi päivitys tuo uuden version Ovi Store -sovelluksesta sekä tiettävästi parannuksia yleisesti puhelinohjelmiston nopeuteen ja vakauteen.
Nokia N86 8MP sisältää nimensä mukaisesti kahdeksan megapikselin cmos-kennon kameran. Siinä on Carl Zeissin valmistama linssi. Kamera kuvaa still-kuvia 3264 x 2448 kuvapisteen erottelukyvyllä, ja videota 30 ruutua sekunnissa vga-tarkkuudella (640x480 kuvapistettä).
Ohjelmisto tarkentaa automaattisesti tunnistettuihin kasvoihin. (Kuva: All About Symbian.)








