Nokia tutkii huippumallinsa naarmuuntumista

N97:n kameran linssinsuojuksessa väitetään olevan suunnitteluvirhe
Nokia tutkii huippumallinsa naarmuuntumista Nokia N97:ssä on avautuva linssinsuojus, joka aktivoi kameran. Käyttäjät ovat valitlleet suojuksen naarmuttavan linssiä. Nokia ei ole myöntänyt vikaa, vaan tutkii vasta asiaa. (Kuva: Antti Tuurala)

Maailman suurimman kännykkävalmistajan kuluttajamalliston uusi lippulaiva Nokia N97 on saanut ristiriitaisen vastaanoton. Multimediapuhelimen monet asiakkaat valittavat, että kameran suojus naarmuttaa linssiä. Nokia ei ole myöntänyt toistaiseksi ongelmaa, vaan ilmoittaa vasta tutkivansa asiaa.

Asiasta kertoi tiettävästi ensimmäisenä yhteisösivusto Nokiausers.net, jonka käyttäjä arvioi nopean naarmuuntumisen ja heikentyvän kvuanlaadun johtuvan linssinsuojuksen alla olevasta osasta, joka pääsee naarmuttamaan linssiä.

Suomalaisilla foorumeilla kuvien vasempaan reunaan tulevaa häiriötä on kutsuttu "valoverhoksi". Se näkyy selvästi eri sivustoilla julkaistuissa näytekuvissa.

Muun muassa Nokiausers.net-sivustolla on julkaistu kuvia ja teknisiä tietoja ongelmasta.

Linssi voi naarmuuntua myös siitä, jos mekaanisen suojuksen ja linssin väliin pääsee liikaa, joka sitten hankaantuu linssiä vasten.

Nokia ei ole vielä julkisesti kommentoinut vikaa tai myöntänyt mitään ongelmaa olevan. Yhtiön asiakastukeen valittaneet käyttäjät ovat saaneet vastauksen, etteivät yksittäiset ilmoitukset tai keskustelupalstojen kirjoituksen tarkoita, että kyseessä on yleinen ongelma.

Nokia tutkii väitteitä ongelmista

Suomessa asia on herättänyt paljon keskustelua Matkapuhelininfon Nokia-keskusteluissa, Qaikussa ja blogeissa. Näiden kautta käyttäjät ovat julkaisseet ottamiaan kuvia, joissa linssin naarmuuntuminen näkyy erityisesti kuvausvaloa käyttäessä.

Tietokone-lehti pyysi Nokiasta kommenttia asiaan, mutta yhtiöstä ei maanantai-iltana ja tiistaiaamuna osattu vielä sanoa siitä juuri mitään ."Valitettavasti tässä vaiheessa voimme vain sanoa, että tutkimme asiaa ja palaamme siihen pian", vastattiin Nokian viestinnästä.

Kameraongelman lisäksi keskustelupalstoilla on valitettu myös Nokia N97:n ohjelmiston keskeneräisyydestä. Nokia on tähän jo reagoinut, ja ensimmäinen firmware-ohjelmistopäivitys on puhelimelle julkaistu.

Käyttäjät ovat valitelleet myös puhelimen gps-ongelmista, sillä osa käyttäjistä koskee gps-sijainnin saamisen kestävän liian kauan, tai paikannuksen olevan kovin epätarkkaa. Näihinkään ongelmiin yhtiö ei ole ottanut kantaa.

Kesä–heinäkuussa myyntiin tullut Nokia N97 on yhtiön Nseries-malliston huippumalli, joka maksaa Suomessakin noin 650 euroa. Kuluttajat siis odottavat syystäkin kalliilta laitteelta korkeaa laatua ja vakaata toimintaa.

Nokia tutkii huippumallinsa naarmuuntumista N97:ssä on 3,5 tuuman kosketusnäyttö, viiden megapikselin kamera Carl Zeissin optiikalla, gps-paikannus, qwerty-näppäimistö ja muita uuden älypuhelimen ominaisuuksia.
Tagit: N97, Nokia, Nseries
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös