Nokialle uusi johtaja ja ratkaisuyksikkö

Ratkaisuykskön johtajaksi Alberto Torres
Nokialle uusi johtaja ja ratkaisuyksikkö Alberto Torres, 44, on valmistunut Stanfordin yliopistosta tohtoriksi tietojenkäsittelytieteen alalta.

Kännyköiden keskihinnat laskevat ja taantumassa määrätkin ovat pudonneet. Nokia hakee toista kivijalkaa ja kasvua palveluista, joita paketoidaan yhteen laitteiden kanssa. Tätä vauhdittamaan perustetaan uusi kansainvälinen ratkaisuyksikkö lokakuun alusta lähtien. Sen johtajaksi nousee aiemmin laiteyksikössä johtotehtävissä toiminut Alberto Torres, joka nousee Nokian johtokunnan jäseneksi.

Nokian tavoite on toimintojen uudistuksella lisätä joustavuutta ja nopeutta laitteiden ja palveluiden yhteiseen kehittämiseen.

"Uuden yksikön myötä pystymme entistä paremmin toimittamaan kuluttajille sekä ensiluokkaisia laitteita ja kiinnostavia palveluja, että kokonaisratkaisuja, joissa laitteet ja palvelut yhdistyvät saumattomasti", sanoo Nokian toimitusjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo tiedotteessa.

Uuteen yksikköön tulee muutama sataa työntekijää. Yksiköstä tulee maailmanlaajuinen, ja sen henkilöstö sijoittuu Nokian eri toimipaikkoihin, myös Suomessa. Nokialla ei olekaan yksikkökohtaisia pääkonttoreita.

Uuden yksikön perustamisella ei Nokian mukaan ole henkilöstövaikutuksia, vaan siihen siirtyy henkilökuntaa nykyistä toiminnosta, esimerkiksi Devices- ja CDO-yksiköistä.

Nokia on jo aloittanut puhelinten ja palveluiden paketoinnin. Tunnetuin konsepteista on Comes with Music, jossa puhelimen mukaan luvataan rajattomat musiikkilataukset. Äskettäin Nokia julkisti 5800 Xpressmusic -puhelimestaan version, jonka hintaan sisältyy elinikäinen navigointilisenssi.

Johtokuntaan ulkomaalaisvahvistus

Ratkaisuyksikön vetäjäksi ja johtokuntaan nouseva Alberto Torres on aloittanut Nokiassa vuonna 2004. Ennen uutta nimitystään hän on vastannut laiteyksikössä tuotekategorioiden hallinnasta. Sitä ennen hän työskenteli yhtiössä eri johtotason tehtävissä, muun muassa yhtymän strategiatoiminnoissa ja Vertu-luksuspuhelinten parissa.

Venezuealassa vuonna 1965 syntynyt Torres on työskennellyt 10 vuotta konsulttiyhtiö McKinseyllä Ranskassa ja Yhdysvalloissa.

Vaikka Nokia on yli 90-prosenttisesti muiden kuin suomalaisten omistuksessa, yhtiön johtokunta on edelleen melkein kokonaan suomalaisten käsissä. Nyt sinne saadaan taas toisen kulttuuritaustan näkökulmaa.

Johtokunnan muodostavat nyt Robert Andersson, Simon Beresford-Wylie, Timo Ihamuotila, Mary McDowell, Hallstein Moerk, Tero Ojanperä, Niklas Savander, Rick Simonson, Anssi Vanjoki, Kai Öistämö sekä puheenjohtaja Olli-Pekka Kallasvuo.

Tagit: -
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös