Nortel taistelee eloonjäämisestään

Nortel jakelee lisää potkuja konkurssisuojassa
Nortel taistelee eloonjäämisestään

Kanadalainen Nortel on perinteisesti kuulunut Nokian kilpailijoihin erityisesti televerkoissa, mutta nyt Nortel kamppailee eloonjäämisestään. Yhtiö on jo konkurssisuojassa, ja nyt jaellaan lisää potkuja 3200 henkilölle. Nortelin romahdus on muutamassa vuodessa ollut hämmästyttävän jyrkkä, mikä näkyy esimerkiksi työvoiman ja osakekurssien hurjana pudotuksena.

Uutistoimisto Reuters kertoo, että Nortel antaa tällä viikolla potkut 3200 henkilölle. Tämä vastaa noin kymmenystä yhtiön nykyisestä työvoimasta. Lisäksi yhtiöllä on vielä toteutumattomia leikkauksia noin 1800 henkilön edestä. Yhtiöstä on siis lähdössä noin 5000 henkilöä.

90 000 työntekijästä alle 30 000 hengen yritykseksi

Tilanteen vaikeudesta kertoo jotain se, ettei Nortel pysty maksamaan irtisanotuille korvauksia. Nortel on ollut viime kuusta lähtien konkurssissa, ja toimintaa yritetään organisoida uudelleen konkurssisuojan avulla.

Reuters kertoo, että teknokuplan huipulla vuonna 2000 Nortellilla oli yli 90 000 työntekijää. Nyt määrä on reilut 30 000, eli vain noin kolmannes aiemmasta. Nyt tehdyt leikkaukset vähentävät työvoiman selvästi alle 30 000:n ja Nortelin mukaan leikkauksia saattaa vielä tulla lisää.

Nortelin kurja tilanne näkyy myös osakekurssissa. Reuters kertoo, että vuoden 2000 huippulukemat olivat noin 1100 Kanadan dollaria. Nyt osakkeen arvo on enää 0,10 dollaria, eli yhtiö on käytännössä arvoton.

Tagit: Nortel
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös