NSN:n Espoon tehtaalle ei armoa – 559 saa kenkää

Yhteistoimintaneuvottelut päättyivät
NSN:n Espoon tehtaalle ei armoa –  559 saa kenkää Nokia Siemens Networksin pääkonttori Karaportissa.

Nokian ja Siemensin yhteisesti omistaman verkkoyhtiön Espoon tehdas suljetaan, kuten aiemmin tiedotettiin. Henkilöstö ei saanut läpi vaatimuksia jatkaa toimintaa, jota he pitivät kannattavana. Tehtaan sulkemisen myötä työpaikkansa menee 559 verkkoyksikön työntekijää.

Asiasta kertoo Ylen uutiset. Marraskuussa alkaneet yhteistoimintaneuvottelut päättyivät tiistaina. Ratkaisu tietää Karaportin tehtaan sulkemista vuoden 2009 loppuun mennessä. Karaporttiin tehtaan naapuriin jää yhä verkkoyhtiön pääkonttori.

Työpaikkansa menettävistä noin 300 on Espoon tehtaalla. Pääkaunkiseudun lisäksi töitä vähenee Jyväskylässä, Oulussa ja Tampereella.

Karaportissa on valmistettu mikroaaltoradioita ja radioverkkojen keskusjärjestelmien tuotteita. Niiden valmistus siirtyy osittain Saksaan ja osittain Aasiaan, jossa tuotanto on lähempänä tärkeitä asiakkaita.

Jo viime vuonna Nokia Siemens arvioi vähentävänsä 750 työpaikkaa. Kaikkiaan vähennykset nousevat reiluun 1300 työpaikkaan, mutta osa on työllistynyt konsernissa uusiin tehtäviin.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös