Nuoret isät netti-Kelan ystäviä
Kela on tarjonnut sähköistä asiointipalvelua netissä jo viitisen vuotta. Sen ovat ottaneet omakseen erityisesti opiskelijat ja lapsiperheet. Sen sijaan ei ole yllättävää, että eläkeasioissa perinteinen paperilomake on selkeä ykkönen.
Kela kertoo, että esimerkiksi vanhempainpäivärahaa haki maaliskuussa verkossa jo 19 prosenttia hakijoista. Eläke- ja vammaisetuuksissa sähköistä hakemusta hyödynsi vain alle 2 prosenttia hakijoista. Kaikkiaan sähköisen palvelun käyttäjien osuus on vuodessa kasvanut neljästä prosentista kymmeneen.
Miehet ovat ottaneet sähköiset palvelut naisia paremmin omakseen. Vanhempainpäivärahaa hakeneista isistä joka kolmas turvautui nettiin, äideistä vain viisi prosenttia.
Kelan nettisivujen asiointipalvelujen käyttö on kaksinkertaistunut vuosittain. Vuonna 2006 palveluun tunnistauduttiin 686 000 kertaa, vuonna 2007 1,4 miljoonaa kertaa ja viime vuonna jo 2,5 miljoonaa kertaa.
Toistaiseksi osa Kelan hakemuksista on yhä täytettävissä vain paperilla, mutta esimerkiksi työmarkkinatuen ja peruspäivärahan sähköinen hakemus on tarkoitus ottaa tämän käyttöön vuoden lopulla. Kelan tavoitteena on, että vuoden 2010 loppuun mennessä kaikki tärkeimmät etuudet ovat haettavissa verkossa.








