Ohjelmisto-oivallukset matelevat markkinoille

Sytyke ry juhli merkkipäiväänsä
Ohjelmisto-oivallukset matelevat markkinoille

Ohjelmistobisneksen yhä kasvavasta merkityksestä Suomen taloudelle on puhuttu toistuvasti. Sen tärkeys ei ilmeisesti ole vielä valjennut kaikille, sillä aihe nousi toistuvasti esiin ohjelmistokehityksen asiantuntijoiden yhdistyksen Sytyke ry:n juhlaseminaarissa. Matka innovaatioista markkinoille on turhan hidas ja mutkikas.

"Olemme vaarassa jäädä kokonaan nälkäisten, nousevien maiden jalkoihin. Esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa osataan ajatella laajemmin jo väestöpohjan vuoksi. On eri asia suunnitella jotain miljardille ihmiselle kuin viidelle miljoonalle. Tarvitsemme laajempaa näkökulmaa, kevyempiä rakenteita ja nopeampaa päätöksentekoa", Sitran kehitysjohtaja Ossi Kuittinen vaati seminaarin tulevaisuuspaneelissa.

Ohjelmistoja ihmisille

F-Securen liiketoiminnan kehityspäällikkö Topi Hautanen totesi samassa paneelissa, että hyvien ideoiden seulominen massasta on melkoinen haaste: "Jatkossa radikaaleimmat innovaatiot ja ideat sekä mielenkiintoisimmat mielipidevaikuttajat löytyvät netistä. Kysymys kuuluu, kuinka heidät löytää valtavan tietomassan keskeltä."

Juhlapuheen seminaarissa kävi pitämässä kansanedustaja Jyrki Kasvi. Hän moitti viranomaisia siitä, että nämä panttaavat tietoja ja vaikeuttavat kotimaisten innovaatioiden syntymistä.

Sytykkeen puheenjohtaja Mitro Kivinen puolestaan hahmotteli omassa puheessaan tulevaisuutta: "Uskomme, että ohjelmistokehitys muuttuu ihmislähtöisemmäksi. Tähän saakka ohjelmistoja on tehty teknologian ja yritysten ehdoilla, tulevaisuudessa lähtökohtana ovat yhä selvemmin yksittäiset käyttäjät."

Sytyke on Tietotekniikan liiton suurin valtakunnallinen teemayhdistys, jolla on noin 2000 jäsentä.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös