Ohjelmistovuokraus istuu hyvin lamaan
Ari-Pekka Salovaara
Ohjelmistovuokrauksesta on puhuttu jo vuosikausia eri nimillä ja eri muodoissa: on ollut aspia, saasia ja pilveä. "Saas-mallin kuukausiveloitus sopii hyvin taantumaan, asiakkaalta ei vaadita isoja investointeja", Severan toimitusjohtaja Ari-Pekka Salovaara sanoo.
Salovaara esitteli saas-bisneksen (software as a service) kiemuroita ohjelmistoyrityskartoituksen julkistuksen yhteydessä. Severa on lappeenrantalainen firma, joka vuokraa pk-yrityksille selaimella käytettäviä toiminnanohjausjärjestelmiä saas-periaatteella.
Saas-mallissa on ohjelmistotalon kannalta hyvät ja huonot puolensa, joiden kanssa pitää oppia elämään. Isoimmaksi miinukseksi Salovaara nostaa sen, että kulut tulevat heti, tulot vasta myöhemmin.
Valoja ja varjoja
"Jos perinteinen softayritys siirtyy saasiin, sen liikevaihto sekä -voitto romahtavat kahdeksi–kolmeksi vuodeksi ja rahoitusvaje kasvaa. Voi olla vaikea mennä esittämään johdolle, että minulla on tällainen hyvä idea, joka puolittaa liikevaihtomme", hän tuumii.
Hyviä puolia on kuitenkin paljon: "Etuna ovat jatkuvat tulot, myös taantuman aikana. Jakelu on nopeaa, myös kansainvälisesti. Saas antaa mahdollisuuden henkilöstömäärästä riippumattomaan kasvuun ja toiminnan kiinteät kulut ovat pienet", Salovaara luettelee.
Severa on parhaillaan hakemassa kasvua. Sillä on jo 500 asiakasyritystä Suomessa, joten rajat alkoivat tulla vastaan. Niinpä firma päätti kansainvälistyä, vaikka ajoitus ei olekaan paras mahdollinen.
Maailmalle kasvamaan
"Tilannetta maailmalla seuratessa näytti, että markkinat sulavat käsiin. Hyvin on kuitenkin mennyt, neljän kuukauden jälkeen ohjelmamme ilmaisversiota käyttää 5000 yritystä sadassa maassa. Seuraava hanke on saada näiltä asiakkailta euroja, mutta uskomme senkin onnistuvan", Ari-Pekka Salovaara sanoo.
Samassa julkistustilaisuudessa puhui myös F-Securen perustaja ja nykyinen hallituksen puheenjohtaja Risto Siilasmaa. Hän toivoi Suomeen syntyvän yhä uusia ohjelmistoyrityksiä, jotka palkkaavat uusia työtekijöitä – jonkun on rahoitettava elämänmuotomme.
"Suomesta katoavat teollisuustyöpaikat eivät tule enää takaisin. Ohjelmistoalan työpaikkojen viemiseen ulkomaille ei ole samanlaista painetta kuin esimerkiksi paperiteollisuudessa, uskon tänne syntyvien työpaikkojen myös pysyvän täällä", Siilasmaa sanoo.
Hän toivoo yhä useampien softafirmojen kasvavan ja kansainvälistyvän eikä tyytyvän kotinurkkiin. "Ilman kunnianhimoa tämä ei toteudu", Siilasmaa painottaa.
Risto Siilasmaa








