Onlive yrittää mullistaa pc-pelaamisen – laskutehot pilvestä
Kaliforniassa toimiva Onlive on julkaissut meneillään olevilla Game Developer Conference 2009 -messuilla uuden, pilvilaskentaa hyödyntävän pelipalvelun. Se yrittää uudistaa konsoli- ja pc-pelaamisen, mutta toteutus on herättänyt hämmästyksen lisäksi paljon voimakkaita epäilyjä. Hanke on kuitenkin herättänyt isojen pelitalojen mielenkiinnon.
Onlivessä pc-pelaamiseen tarvittava laskuteho siirtyy yhtiön vision mukaan tehokkaille palvelimille, ja pelaaja ohjaa peliä etänä kotoaan.
Pelaaja ei siis tarvitsisi enää tehokkainta mahdollista suoritinta ja näytönohjainta voidaakseen nauttia uusista hittipeleistä. Pelaamiseen soveltuisi näin melkein mikä tahansa pc-kannettava, minikone tai Mac-kone.
Yhtiön mukaan jo normaali laajakaistayhteys riittää normaalin tv-tasoisen kuvan siirtoon. Teräväpiirtoisen sisällön siirtämiseen vaaditaan vähintään viisi megabittiä sekunnissa siirtävä yhteys.
Videokuvan päivitysnopeus herättänyt epäilyjä
Asiantuntijat ovat epäilleet, ettei Online soveltuisi ainakaan nopeatempoisten toimintapelien pelaamiseen, vaikka sitä kuvissa on mainostettu esimerkiksi Mirror's Edge -peliä.
Onliven mukaan pelikuvaa pakataan palvelimella videokuvaksi vain yhden millisekunnin viiveellä. Tätä ei kuitenkaan pidä sekoittaa siihen viiveeseen, joka menee videokuvan ja äänen toimittamiseen laajakaistayhteyden yli koteihin. Jo laajakaistaliittymän perus viive lähimpään operaattoriin on tekniikasta riippuen yleensä 40–100 millisekuntia.
Palveluun kuuluu käyttäjän kotiin tuleva päätelaite, joka kytketään tietokoneeseen. Tavoitteena on, että jopa muutaman sadan euron netbook-koneilla voidaan pelata uusimpia pelejä, kun pelien tarvitsema laskenta hoidetaan muualla, ja pelaajalle välitetään vain videokuvaa.
Pelijulkaisijat kiinnostuneita
Mukana tuleva laite huolehtii tiedonsiirrosta Onliven palvelimien ja käyttäjän välillä. Konsepti on herättänyt paljon innostusta pelaajien ja kehittäjien parissa, sillä se auttaisi vähentämään laitonta kopiointia ja poistaisi myös ongelmalliset tehovaatimukset, jotka rajaavat pelien ostajakuntaa.
Yleistyessään Onliven palvelu mullistaisi pc-pelaamisen. Mukaan on liittynyt koko joukko nimekkäitä pelistudioita.
Tuesta huolimatta riittävän palvelinkapasiteetin järjestäminen voi tuoda isoja haasteita. Myös ongelmat nettisiirron viiveissä saattavat tuottaa ongelmia.








