Operaattorien kännykkälasku halpenee

Kilpailun lisääntymisestä hyötyy asiakaskin
Operaattorien kännykkälasku halpenee

Kännykkäoperaattorien välejä pitkään hiertänyt kädenvääntö uusista yhdysliikennemaksuista on päättynyt sopuun. DNA, Elisa ja Sonera ovat sopineet yhteisestä hinnastosta, jota käytetään yhden operaattorin verkosta toiseen soitettaessa. Viestintävirasto on mielissään hintojen laskusta, mutta patistaa saman tien jo seuraavaan alennukseen.

DNA on perinyt muilta operaattoreilta selkeästi korkeampaa yhdysliikenne- eli terminointimaksua. Nyt sovittiin, että se laskee joulukussa maksun 5,4 sentistä minuutilta samaan 4,9 senttiin, jota muut kaksi käyttävät. Ensi vuonna kaikki laskevat hintojaan vielä puolella sentillä.

Viestintävirasto korostaa, että yhdysliikennemaksujen kohtuullisuus on tärkeää: se takaa, että viestintäverkkoja ja -palveluita olisi kaikkien teleyritysten ja käyttäjien saatavilla ja yritysten kilpailuedellytykset olisivat tasapuolisia. Virasto patistaa operaattoreita jatkamaan samalla tiellä ja alentavan hintoja edelleen vuonna 2011.

Kalliista tekstareista vääntö kesken

Nyt solmitun sopimuksen ansiosta Suomen hintataso on etenkin ensi vuonna selvästi EU-maiden keskitason alapuolella. Tekstiviestien terminointimaksut sen sijaan ovat meillä selvästi korkeampia kuin muualla.

Viestintävirasto ahdistaa operaattoreita laskemaan myös näitä hintoja. Aikaa neuvotteluille on annettu kesäkuuhun asti.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös