Operaattorijohtaja: sähköposti tuo paljon stressiä
Traagiset tapahtumat ovat ravistelleet Ranskan suurimman teleoperaattorin France Telecomin työntekijöitä. Yhtiön talousjohtaja toteaa, että yksi merkittävä syy ongelmiin on sähköpostissa. Se lisää työntekijöiden stressiä, ja muuttaa heidän elämäänsä monesti vaikeammaksi.
France Telecomin työntekijöiden tilanne on herättänyt paljon huolta. Yhtiön talousjohtaja Gervais Pellissier kommentoi ongelmia uutistoimisto Reutersille. Vuoden 2008 alusta lähtien 22 työntekijää on tehnyt itsemurhan ja vielä 13 työntekijää on yrittänyt samaa.
Kun työ ei lopu kotona, ei ala lepokaan
Pellissier toteaa, että sähköposti on yksi tekijä, joka lisää työntekijöiden rasitusta. Mobiilin sähköpostin aikana työntekijät ovat aina työviestien ulottuvissa.
"Suuren yrityksen keskivertotyöntekijällä ei 15 vuotta sitten ollut matkapuhelinta eikä kotona ollut pc-konetta. Kun olit kotona, työ ei seurannut mukana", hän kuvailee. Nykyisin tilanne on toinen. Suuri osa työntekijöistä on aina liitoksissa työhönsä.
Pellissier arvioi, että France Telecomin yksityistäminen on vaikuttanut ongelmiin. Työntekijöiden määrää on vähennetty, ja monien työnkuva on muuttunut. Hänen mielestään suurempi selitys liittyy kuitenkin nykyiseen työn ja vapaa-ajan sekoittumiseen, mikä kuluttaa ihmisten voimia.
France Telecomilla on noin 100 000 työntekijää.








