Osuuspankki katosi verkosta tunneiksi

Yli neljän tunnin käyttökatkos
Osuuspankki katosi verkosta tunneiksi

Suuri joukko aamuvirkkuja Osuuspankin asiakkaita joutui perjantaiaamuna tulemaan toimeen ilman tuttuja pankkipalveluitaan. Edes pankin nettisivulle ei päässyt, mutta osan ajasta verkkopankkia pystyi käyttämään sen tekstiversion kautta.

Häiriö alkoi aamulla klo 5.15 ja se saatiin kuntoon puoli kymmeneen mennessä. Aluksi pankkiin ei saanut minkäänlaista yhteyttä netin kautta, vaan selain välitti vain ilmoituksen siitä, ettei tavoitellun url-osoitteen takaa löydy mitään. Myöhemmin esille saatiin tiedote, että pankkipalveluihin pääsee käsiksi pankin tekstiversion kautta.

"Kyseessä oli tekninen häiriö meidän päässä. Sen enempää en halua tätä avata", pankin Sähköiset kanavat -yksikön päällikkö Kai Koskela toteaa. Tietoa ei irtoa edes siitä, oliko kyseessä laite- vai ohjelmistovirhe vaiko jotakin inhimillisempää.

Häneen mukaansa häiriöstä kärsi noin puolet asiakkaista. "Harmillista oli, että se kosketti näin isoa joukkoa", Koskela pahoitteli.

Osuuspankilla on noin 1,3 miljoonaa verkkopankkiasiakasta ja päivittäisten käyntien määrä on 300 000 paikkeilla. Varhaisen ajankohdan ansiosta vika aiheutti käytännön harmia melko harvoille.

Verkkopankin käyttöpalveluista vastaa Finanssidata, mutta Kai Koskela ei halua tarkemmin kertoa, kenen piikkiin käyttökatkos menee: "Ei sillä ole merkitystä, oliko vika meidän vai palveluntarjoajan, en halua osoittaa ketään sormella."

Tagit: Pankki
Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös