Paha rikollisoperaattori heitettiin ulos internetistä
Kuva: Symantec.
Yhdysvaltojen viranomaiset ovat heittäneet ulos internetistä rikollisoperaattorin, jonka toiminta sisälsi kaikenlaista nettirikollisuutta. Edellinen vastaava tapaus oli McColo-rikollisoperaattorin heittäminen ulos netistä, ja silloin maailman roskapostin määrä romahti hetkessä kolmannekseen. Nyt tehdyn katkaisun vaikutukset eivät ole vielä selvillä.
Yhdysvaltojen kauppakomissio FTC kertoo, että se on oikeuden määräyksen avulla heittänyt Pricewert LLC -operaattorin pois internetistä. Pricewert toimi netissä ainakin nimillä 3FN ja APS Telecom.
FTC määräsi Pricewertin internetrunkoyhteydet katkaistaviksi, ja muut operaattorit tekivät heti niin. Oikeusistuin määräsi myös Pricewert-yhtiön omaisuuden ja kaikki varat takavarikkoon.
Operaattori oli rikollisten työkalu
FTC:n mukaan Pricewert oli läpeensä rikollinen nettioperaattori, joka myi palvelujaan muille rikollisille. Yhtiön palvelimilla ylläpidettiin hyökkäysverkkojen toimintaa. Operaattoria käytettiin esimerkiksi roskapostin, lapsipornon, haittaohjelmien ja phishing-hyökkäysten levitykseen.
Pricewert mainosti toimintaansa rikollisten nettijärjestelmissä, kertoo FTC. Jos tietoturvayhtiöt lähettivät Pricewertille valituksia vaarallisesta sisällöstä, operaattori siirsi asiakkaita eri ip-osoitteisiin ja auttoi heitä näin peittämään toimintaansa.
Tuleeko roskapostiin taas romahdus?
FTC:n mukaan rikolliset käyttivät Pricewert-operaattoria botnet-hyökkäysverkkojen ohjauspalvelimien ylläpitoon. Tilanne oli siis samanlainen kuin McColo-rikollisoperaattorin tapauksessa.
Kun McColo heitettiin ulos netistä marraskuussa, rikolliset eivät voineet enää hallita botnet-verkkojaan, ja maailman roskapostin määrä romahti noin kolmasosaan. Roskaposti kasvoi aiemmalle tasolle vasta noin neljän kuukauden kuluttua.
Pricewertin tapauksessa ei ainakaan heti ollut näkyvissä tällaisia merkkejä. McColon tapaus on saattanut opettaa rikolliset suojaamaan toimintaansa paremmin.
Pricewertin poistamisella on joka tapauksessa myönteisiä vaikutuksia. FTC syyttää Pricewertiä yli 4500 haitallisen ohjelman levittämisestä. Pricewertin katoaminen verkosta aiheuttaa ainakin tilapäisen haitan monille nettirikollisille.








