Pahin pelko toteutui: maksukorttien pin-koodeja hakkeroidaan

Rikolliset kehittäneet pelottavia uusia keinoja
Pahin pelko toteutui: maksukorttien pin-koodeja hakkeroidaan

Yhdysvaltalainen jättioperaattori kertoo, että rikolliset ovat onnistuneet rikkomaan pankkiturvallisuuden kulmakiven – maksukorttien pin-koodit. Rikolliset ovat murtautuneet toistuvasti pin-koodien välitysjärjestelmiin, ja he ovat myös pystyneet purkamaan monimutkaiset salakirjoitukset. Korttien käyttäjille tilanne on katastrofi, jonka rinnalla luottokorttiongelmat ovat vain pieni kiusa.

Yhdysvaltalainen Verizon on julkaissut laajan raportin (pdf), jossa kerrotaan tietovarkauksista eri puolilla maailmaa. Raportin sanoma on vakava. Rikolliset ovat siirtyneet uusiin keinoihin, joissa varastetaan maksukorttien pin-koodeja. Aiemmin tämän luultiin olevan laajassa mitassa miltei mahdotonta, mutta tilanne on muuttunut.

Koko pin-koodien järjestelmä vaarassa

Raportti kertoo, että rikolliset eivät enää saa kunnolla tuloja pelkistä luottokorttitiedoista. Niiden hinta on laskenut vuosien varrella läheltä kymmentä euroa muutamiin kymmeniin sentteihin kappaleelta. Niinpä rikolliset ovat kehittäneet innolla keinoja hankkia pin-koodeja.

Pahinta asiassa on se, että rikolliset varastavat pin-koodeja suoraan maksuvälitysjärjestelmistä, eikä niinkään yksittäisiltä käyttäjiltä. Pin-koodeja välitetään liikkeiden maksupäätteiden ja pankkien välillä erikoisjärjestelyin. Rikolliset ovat onnistuneet ujuttamaan hyökkäyksiä johonkin väliin prosessia.

Aiemmin ei ole ollut tiedossa, että näitä suojattuja pin-koodivälityksiä olisi onnistuttu murtamaan. Viime vuonna rikolliset kuitenkin pystyivät tähän.

Katastrofi uhrille

Käyttäjän kannalta tilanne on erittäin paha. Jos käyttäjän luottokorttitiedot viedään, kantaa vastuun yleensä luottokorttiyhtiö. Jos korttitietojen lisäksi viedään pin-koodi, saavat rikolliset suoran pääsyn uhrin pankkitilille. Rahojen saaminen takaisin voi olla erittäin vaikeaa, sillä käyttäjän on vaikea todistaa varkautta.

Tilanne nakertaa koko maksukorttijärjestelmän perustaa. Jos pin-koodien välitykseen ei voida luottaa, joudutaan maksujärjestelmien rakennetta miettimään aivan uusiksi.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös

Lukijoiden kommentit 0 kommenttia

Kirjaudu sisään kommentoidaksesi.
Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

Avoimien ohjelmistojen käyttö - Katso tapahtuman videoidut esitykset
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös