Päivän softa: Lataa web-sivut kiintolevylle offline-luettaviksi
Offline Explorer on nimensä mukaisesti offline-selain eli sillä voi ladata www-sivuja etukäteen ja tutkia niitä rauhassa yhteyden katkaisemisen jälkeen. Näin voi säästää surffauskustannuksissa etenkin paljon tekstiä lukiessa. Ohjelman uusin versio korjaa lukuisia virheitä, ja parantaa ohjelman toimivuutta esimerkiksi flash-sovelmien latauksessa.
Ohjelmalla voi kopioida kokonaisia sivustoja kiintolevylle siten, että niiden linkit edelleen toimivat. Myös ftp-palvelimilla olevien arkistojen kopioiminen onnistuu, vastoin kuin monissa muissa vastaavissa ohjelmissa. Lisäksi Offline Explorer tukee muun muassa Flash-, Java- ja wap-linkkejä.
Offline Explorerissa on oma sisäänrakennettu selaimensa, jolla voi muokata haettuja sivuja, tai tehdä niihin omia merkintöjään. Yksinkertaisimmin sivujen kopioiminen onnistuu antamalla vain web-osoite ...
Versio 5.3 korjaa useita ongelmia ohjelmassa. Uudempien versioiden kanssa voidaan käyttää myös Microsoftin Office 2007:stä tuttua nauhamaista käyttöliittymää (ribbon). Lisäksi Flash-sovellusten ja nettivideoiden lataamisen pitäisi onnistu aiempaa helpommin ...








