Päivän softa: Surffaa nopeammin uudella IE8:lla
Windows-käyttöjärjestelmään tiukasti pultattu Internet Explorer -selain valloitti nopeasti markkinat. Menestyksen myötä Microsoft lähestulkoon pysäytti selaimen kehityksen. Seitsemäs versio toi selainta nykyaikaan, ja kahdeksas sukupolvi jatkaa samalla tiellä.
Välimalliksi jäänyt Microsoftin selaimen seitsemäs versio korjasi pahimmat puutteet, mutta siitä ei ollut IE:n suosion pelastajaksi. Uusin Internet Explorer 8 onkin Microsoftin tuorein ase nimenomaan IE:n käyttöasteen kasvattamiseen.
Uusi selain sisältää merkittävästi uusia lisäominaisuuksia. Suurin osa uutuuksista on kuitenkin suoraa tai luovaa kopiointia muista valtaselaimista.
Microsoftin mukaan uuden selaimen kehityksessä pääpaino on ollut Ajax-tuen parantamisessa sekä css-tyylitiedostojen ja rss-syötteiden toiminnan petraamisessa.
IE8:n myötä Microsoft lupaa tukea aiempaa paremmin standardeja. Mukana on myös yhteensopivuustila, jonka avulla selain näyttää vanhat, IE-erikoisversioilla toimivat sivut oikein.
Kokonaan uusi tekniikka on Inprivate-tila. Vastaavanlaista tekniikkaa on tosin jo aiemmin käytetty esimerkiksi Googlen Chrome-selaimessa. Sen avulla selain ei tallenna minkäänlaisia jälkiä toiminnoistaan tietokoneille ..-.








