Pienet ict-yritykset toiveikkaita, isot eivät
Ict-alalla ei menekään niin kauhean huonosti, jos tarkastelun pohjana käytetään kauppakamarien kokoamaa barometria. Pienissä tietotekniikkayrityksissä uskotaan valoisampaan tulevaisuuteen kuin yrityksissä keskimäärin. Ikävä kyllä isommat yritykset ovat pessimistisempiä.
Tutkimusta olivat tekemässä useat kauppakamarit eri puolilla maata. Barometri kertoo yritysten tulevaisuudenodotuksista ja perustuu siis enemmänkin odotuksiin kuin kovaan faktaan. Toisaalta vastaajat olivat yritysjohtajia, joiden pitäisi työn puolesta tietää, mihin suuntaan ollaan menossa.
Yli 250 henkeä työllistävissä yrityksissä oli eniten pessimismiä ilmassa. Alueellisia erojakin havaittiin: näkymät ovat myönteisimmät Oulun ja Turun seuduilla.
Eniten (41 prosenttia) vastaajissa oli niitä, jotka odottavat tilanteen pysyvän lähiaikoina ennallaan. Kolmasosa uskoo sen paranevan, mutta neljännes vastaavasti heikkenevän.
Kauppakamarit tarkastelevat asioita yritysmaailman näkökulmasta, joten barometrista on poimittu myönteiseksi asiaksi se, että "työvoiman saatavuudessa ei tällä hetkellä ole merkittäviä ongelmia."








