Piraattipuolue pääsee EU-parlamenttiin
Vuoden 2006 alussa perustettu Piratpartiet eli suomalaisen Piraattipuolueen esikuva on menestynyt europarlamenttivaaleissa. Noin 7,1 prosentin kannatukseen yltänyt puolue saa ainakin yhden edustajan parlamenttiin.
Ruotsin 18+2 edustajapaikasta saattaa toinenkin mennä piraattipuolueelle Lissabonin sopimuksen äänestyksen jälkeen.
Suurin puolue Ruotsissa, oppositiossa olevat sosiaalidemokraatit ylsivät 24,6 prosentin kannatukseen, suunnilleen samaan kuin vuonna 2004. Ruotsalainen konservatiivipuolue sai toiseksi suurimman 18,8 prosentin kannatuksen, mikä oli selvästi vähemmän kuin edellisten eurovaalien 26,1 prosenttia.
Vihreät saivat Ruotsissa eilen 10,8 prosentin kannatuksen, lähes viisi prosenttiyksikköä enemmän edellisissä eurovaaleissa.
Piraattipuoluetta pienemmäksi jäi Ruotsissa maan EU-vastainen vasemmistopuolue, jonka saalis putosi vain 5,6 prosenttiin viime vaalien 12,8 prosentista.
Tekijänoikeustaistelu toi näkyvyyttä
Piratpartiet voivansa saada toisenkin edustajan europarlamenttiin Lissabonin sopimuksen tuoman parlamentin uuden järjestyksen myötä.
Muun muassa tekijänoikeuksiin ja yksityisyydensuojaan erikoistunut puolue on ollut Ruotsissa laajasti näkyvissä medioissa. The Pirate Bay -vertaisverkkosivuston perustajien saamien rikostuomioiden on arvioitu vahvistaneen piraattipuoluetta. Oikeusprosessi on Ruotsissa yhä kesken.
Piratpartietin on arvioitu nousseen suosituimmaksi puolueeksi alle 30-vuotiaiden ruotsalaisten äänestäjien keskuudessa.
Suomessa Piraattipuolue ei ehtinyt asettaa ehdokasta EU-vaaleihin. Puolue sai kuitenkin viime viikolla 5000 kannattajakorttia kasaan puoluerekisterin hakemusta varten ja ilmoitti tähtäävänsä Suomen eduskuntavaaleihin vuonna 2011.
Ruotsissa äänestysaktiivisuus oli viimeisimpien arvioiden mukaan 43,7 prosenttia, kuusi prosenttiyksikköä parempi kuin vuoden 2004 europarlamenttivaaleissa.








