Piraattipuolue puoluerekisteriin – isot tavoitteet vaaleihin
Oikeusministeriö on tänään vahvistanut uuden puolueen Suomessa. Piraattipuolueen 5000 kannattajakorttia on hyväksytty. Muun muassa yksityisyydensuojaan ja tekijänoikeuksiin erikoistunut puolue on asettanut suurimmat tavoitteensa seuraavaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleihin, mutta se saattaa olla yhdellä ehdokkaalla jo syksyllä Loviisassa kunnallisvaaleissa.
Suomessa on nyt 15 puoluetta. Oikeusministeriö vahvisti Piraattipuolueen aseman aamulla.
Puolueen puheenjohtaja Pasi Palmulehto kertoo Tietokoneelle, että puolueohjelma pidetään jatkossakin tiiviinä. "Ydinasioita eduskuntavaaleja varten ei ole kuitenkaan vielä päätetty. Meillä on puoluekokous loppusyksystä."
Esillä ovat joka tapauksessa tutut aiheet, julkishallinnon avoimuus, kansalaisten yksityisyyden suoja ja tekijänoikeudet. Palmulehto antaa näistä esimerkkejä. Kansalaisten pitäisi voida paremmin seurata kuntien ja valtion tasolla tekemiä päätöksiä. Yksityisyydensuojassa ovat huolettaneet teletunnistetietojen urkinta Lex Nokian verukkeella ja poliisin salaisten listojen web-suodatukset.
Tekijänoikeuksissa puolue ajaa yksityisen kopioinnin vapauttamista ja kaupallisen käytön suoja-ajan lyhentämistä 5–10 vuoteen.
Palmulehdon mukaan alustavasti kiinnostuneita eduskuntavaaliehdokkaita on toistakymmentä. Tavoitteena on saada ehdokas joka vaalipiriin, ja moniin useitakin. Palmulehto pitää realistisena toiveena yhden tai kahden ehdokkaan saamista läpi eduskuntaan.
Piraattipuolue aikoo hyödyntää voimakkaasti nettiyhteisöjä kampanjoinnissaan, mutta pelkästään netissä kampanjointi ei Palmulehdon mukaan riitä. Äänestäjiksi haetaan niin nuoria kuin vanhempiakin. Loviisassa kunnallisvaalissakin Piraattipuolueen ehdokkaaksi on lähtemässä 61-vuotias mies.








