Pirate Bay -kauppa täydessä kaaoksessa

Ostajayhtiö viranomaisten syynissä
Pirate Bay -kauppa täydessä kaaoksessa

Maailmankuulun Pirate Bay -nettipalvelun pitäisi tämän viikon torstaina siirtyä uudelle omistajalle miljoonakaupalla. Nyt näyttää kuitenkin siltä, että hanke on täydessä kaaoksessa. Ruotsin viranomaiset ovat pysäyttäneet kaupankäynnin ostajayhtiön osakkeilla. Samanlainen sekamelska jatkuu ostajayhtiön sisällä, esimerkiksi kumppanisuhteissa ja rahoituskuvioissa.

Uutispalvelu Cnet kertoo, että Ruotsin rahoitusviranomaiset ovat pysäyttäneet Global Gaming Factory X -yhtiön osakekaupan. Yhtiö ilmoitti kesäkuussa, että se ostaa Pirate Bay -palvelun itselleen vajaalla kuudella miljoonalla eurolla. Viranomaiset epäilevät nyt, ettei yhtiöllä ole varoja kaupan tekemiseen. Lisäksi yhtiöstä on havaittu epäselvyyksiä.

Viranomaiset selvittävät myös mahdollista sisäpiiririkosta, kertoo Cnet. Jostain syystä Global Gaming Factory -yhtiön osakekurssi nousi selvästi jo ennen Pirate Bay -kaupan ilmoittamista.

Rahoitus ilmassa, tekninen alusta aloittamatta …

Cnet on tutkinut laajemminkin Global Gaming Factory X -yhtiön taustoja. Näyttää siltä, että Pirate Bay -hanke on ollut kaaoksessa jo pidemmän aikaa. Yhtiön toimitusjohtaja on koko ajan kertonut, että Pirate Bayn oston rahoitus on järjestetty sijoittajien avulla. Sijoittajien nimiä ei kuitenkaan ole herunut edes yhteistyökumppaneille.

Tarkoitus oli, että Pirate Bay uudistetaan lailliseksi palveluksi heti kun kauppa on saatu päätökseen. Muutosten tekijä piti olla Peerialsm-yritys. Yhtiö kuitenkin kertoo Cnetille, ettei se ole saanut luvattuja rahoja, eikä hankkeelle ole tehty vielä mitään.

Konkurssia väläytellään

Global Gaming Factory palkkasi aiemmin vertaisverkkopalvelu Groksterin entisen toimitusjohtajan tekemään lisensointisopimuksia levy-yhtiöiden kanssa. Hän kuitenkin vetäytyi hankkeesta kolmen viikon jälkeen. Syyksi hän kertoi Cnetille epäilyt hankkeen rahoituksesta ja ostajayhtiön toimitusjohtajan toiminnasta. Yhtiötä syytetään myös velkojen maksun laiminlyönnistä sekä yksityiselle sijoittajalle että veroviranomaisille.

Cnetin mukaan Global Gaming Factoryn toimitusjohtaja nostaa nyt esille konkurssin. Hänen mukaansa yhtiötä mustamaalataan, ja hän uhkaa syytteitä esittäneitä henkilöitä oikeusjutuilla.

Lähetä Tulosta Tilaa RSS-syöte
Takaisin ylös Takaisin ylös
Takaisin ylös
RSS

Uutiset

TTL ry
Pieni kirjapuoti
Takaisin ylös